Jakamistalous ja verotus – mahdoton yhtälö?

pyorailija_wolt

Artikkelin ovat kirjoittaneet tutkija Maija Faehnle Helsingin yliopistosta ja Suomen ympäristökeskuksesta, tutkija Hilma Immonen Ammattikorkeakoulu Arcadasta, tutkija ja dosentti Pasi Mäenpää Helsingin yliopistosta, yliopettaja ja dosentti Mats Nylund Ammattikorkeakoulu Arcadasta, tutkija ja Kulttuurituotannon tutkinto-ohjelman tutkintovastaava Tomas Träskman Ammattikorkeakoulu Arcadasta. Teksti on julkaistu ensin sivulla Sitra.fi.

Jakamistalous ja verotus – mahdoton yhtälö?

Jakamistalous tuo julkiselle hallinnolle haasteita, joista suurimpiin kuuluu verotus. Miten jakamistaloutta tulisi verottaa, jotta turvattaisiin oikeudenmukainen veronkanto, joka ylläpitää verokertymää ja samalla edistää jakamistalouden myönteisiä puolia?

Jakamistalous tuo mukanaan kutkuttavia lupauksia uusista liiketoimintamalleista, jokaisen lompakolle sopivista palveluista sekä ympäristöystävällisemmästä ja yhteisöllisemmästä yhteiskunnasta. Yksi lupausten täyttymisen jarruttajista on verolainsäädäntö, jota ei ole suunniteltu jakamistaloutta ajatellen. Selvitimme tilannetta pääasiassa haastatteluihin perustuvassa tutkimustyössämme (Faehnle ym. 2016). Työn perusteella jakamistalous tuo verotuksen näkökulmasta ainakin neljä keskeistä haastetta:

  1. Silpputulojen verotus aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tuo verotuloja. Jakamistaloudessa syntyy paljon pieniä tulovirtoja, joiden käsittely on työlästä. Verottajan toiminnan ei pitäisi tietenkään jäädä tappion puolelle. Verovalvontaa tuskin voidaan myöskään ulottaa tehokkaasti pieniin tulovirtoihin, kun niitä syntyy kenellä tahansa ammatista tai muusta taloudellisesta toimeliaisuudesta riippumatta.
  2. Silpputulojen ilmoittaminen on työlästä, jolloin syntyy harmaata taloutta. Pienten maksujen ja tulojen ilmoittaminen on vastaavasti työlästä työn teettäjille ja tulonsaajille. Vähäisyyden takia niiden ilmoittamista ei ehkä pidetä tärkeänä. On myös epätietoisuutta siitä, mikä on veronalaista toimintaa ja mikä ei. Arvonlisäverorajaa luullaan joskus veronalaisuuden rajaksi. Valvonnan puute altistaa jatkamaan harmaata toimintaa.
  3. Ilmoittamisen työläys viestii byrokratiasta, mikä voi rapauttaa yleistä veromoraalia ja ehkäistä taloudellista toimeliaisuutta. Kansalaiset kokevat suomalaisen sääntely-ympäristön ja viranomaistoiminnan vaativana ja kankeana, etenkin suhteessa uusien digitaalisten palvelujen, ”appien”, helppouteen ja näppäryyteen. Byrokratian pelkoa on enemmän kuin todellista byrokratiaa. Jälkiverojen ja etuuksien menetyksen pelossa saatetaan joko vähentää taloudellista toimeliaisuutta – myös verovapaata sellaista – tai valita tietoisesti pimeän toiminnan linja. Jakamistalouteen usein liittyvän eetoksen mukaan ihmisten on voitava toimia keskenään ilman valtion häiritsevää väliintuloa. Verohallinnon linjaus aikapankeissa tapahtuvan vaihtotyön verotuksesta vuonna 2013 vähensi myös edelleen verovapaan vaihdon määrää.
  4. Verkkopalveluja tarjoavat yritykset maksavat veronsa muualle. Ylikansallisten yhtiöiden harjoittama verosuunnittelu ei ole jakamistalouden tuoma ilmiö, mutta jakamistalous näyttää yleistävän ilmiötä. Tietojärjestelmäalustaan pohjautuva yritystoiminta on rakenteeltaan keveä organisoida verotusta minimoiden. Lisäksi alustatalouden luonteeseen kuuluu, että se häiritsee tai uhkaa jopa tuhota eli disruptoida kokonaisia elinkeinoaloja, joista taksiliikenne ja majoituspalvelut ovat ensimmäisiä esimerkkejä. Tällöin verotuksellisesti kotimaiset elinkeinot voivat siirtyä verotuksen ulottumattomiin. Digitalous myös automatisoi työtä, jolloin työtulot ja niistä kannettavat verotulot vähenevät. Lisäksi nousevan digitalouden epäillään myös olevan muuta taloutta yleisemmin harmaata. Euractiv.com -sivuston mukaan Euroopassa toimii noin 715 000 verkkokauppaa, mutta esimerkiksi Ranskan verohallintoon niistä on rekisteröity alle 1 000.

Mahdollisia ratkaisuja

Joissakin maissa on käytössä tai suunnitteilla malli, jossa pienet tulot ovat verovapaita, kuten Suomessa ovat marjojen ja sienten sekä koti-irtaimiston myyntitulot (5 000 euroon asti). Vapauttaminen poistaisi pienimuotoisen harmaan talouden ja valtaosan silpputulojen verottajalle aiheuttamasta työmäärästä sekä kannustaisi taloudelliseen toimeliaisuuteen ja vahvistaisi jakamistalouden elinkeinojen kehitystä Suomessa. Valtiovarainministeriön mukaan pienten tulojen (esim. 3 000 euroon asti) vapauttaminen veronalaisuudesta merkitsisi kuitenkin hyvin merkittävää lovea verokertymään, joten se ei ainakaan nykyisessä valtiontalouden tilanteessa vaikuta realistiselta näkymältä. Verojärjestelmämme periaatteita ovat yksinkertaisuus ja neutraalius, joiden kanssa verovapaus tietyssä tulolajissa tai verotuksen käyttäminen kannustimena toimeliaisuuteen eivät ole linjassa.

Verotusjärjestelmän kannalta toimivampi ratkaisu voisi olla palvelujen vaihtoa tarjoavien alustojen ylläpitäjien velvoittaminen ilmoitusvastuuseen niiden käyttäjien tuloista ja menoista. Velvoittaminen vahvistaisi Euroopan Komission linjaa, jonka mukaan jakamis- (tai yhteistyö)talouden alustojen tulee tehdä yhteistyötä verottajan kanssa pitämällä taloudellisesta toiminnasta kirjanpitoa ja helpottamalla veronkeruuta.

Airbnb:n ja Uberin tapaisten yritysten kohdalla ilmoitusvelvollisuus vaikuttaa luontevalta, koska ne ovat isoja yrityksiä. Esimerkiksi San Franciscon kaupunki on velvoittanut Airbnb:n maksamaan majoitusveroa ja pitämään kirjanpitoa, josta vuokrausten oikeellisuus voidaan tarkistaa (Miller 2016).

Ilmoitusvelvollisuutta harkittaessa tulee kuitenkin vastaan jakamistalouden toimijoiden moninaisuus. Pienten kasvuyritysten ja jakamistalouden ruohonjuuritoimijoiden kohdalla ilmoitusvelvollisuus voisi ehkäistä toimintaa ja rapauttaa sen luonnetta. Ääripäätä tässä suhteessa edustavat REKO-lähiruokarenkaat, joiden koko toimintalogiikka ja toimintaa kannatteleva luottamuksellisuus perustuvat siihen, että ryhmien ylläpitäjät eivät saa toimestaan korvausta eivätkä juridisesti vastaa ryhmän toiminnasta vaan ainoastaan kohtauttavat ruoan tuottajat ja kuluttajat omine vastuineen.

Toteutuakseen mielekkäästi pienimuotoisten alustatoimijoiden ilmoittamisvelvollisuus edellyttäisi ilmoittamisen helpottamista. Tähän ratkaisu olisi automatisoitu verkkopalvelu, joka ohjaa maksutiedot jopa reaaliaikaisesti suoraan verottajalle (ja muille, kuten työeläkeyhtiöille). Tällaiseen kannustaa Euroopan Komissiokin mainitessaan Virossa kehitteillä olevan ”Über appin” hyvänä esimerkkinä palvelualustan ja veroviranomaisen yhteistyöstä (A European Agenda for Collaborative Economy s. 14).

Verojärjestelmän toimivuuden tarkastelussa tulee pohdittavaksi, miten arvioida etuja ja haittoja yhtäältä säännösten yksinkertaisuuden kannalta ja toisaalta niiden moninaistamisen tarpeen kannalta, jota toimijoiden erilaisuus edellyttää. Yksinkertaisella yhteisellä verotuskäytännöllä voidaan tuskin samanaikaisesti turvata verojen saamista isoilta yrityksiltä sekä mahdollistaa REKO-renkaiden tyyppistä toimintaa. Toimijasta riippuvaisen verokohtelun harkitseminen taas tuo kysymyksiä kilpailulainsäädännön kannalta.

Jos toimijoita voidaan verottaa eri tavoin, verotus voi toimia välineenä alueiden ja palvelutarjonnan kehityksen ohjaamisessa. Esimerkiksi yksityisissä majoituspalveluissa suurilla volyymeilla operoivien toimijoiden verottaminen pieniä ankarammin voi olla keino hillitä kokonaisten talojen ”hotellistumista” (Katz 2015). Soulissa on ehdotettu verohelpotuksia uskonnollisille yhteisöille, jos ne avaavat tilojaan julkiseen käyttöön (CCKorea & Bora Jung 2015). Kohdennetuilla verohelpotuksilla on mahdollista esimerkiksi helpottaa uusien pienten paikallisten palvelujen syntymistä. Jos näkökulma on verotulonmenetysten torjumisessa, suurten yritysten osalta yksi keino voi olla haittaveron tyyppisen maksun periminen alustoilta niiden toiminnasta aiheutuvien verotulonmenetysten kattamiseksi (Miller 2016).

Suomessa valtiovarainministeriö valmistelee vuonna 2019 avattavaa kansallista tulorekisteriäkokoamaan ensin kansalaisten palkkatiedot ja myöhemmin etuudet yhteen paikkaan. Sen odotetaan helpottavan etenkin yritysten hallinnollista taakkaa, tuovan helpotusta pienten tulojen ja etuuksien byrokratiaan sekä mahdollistavan tulojen ja etuuksien yhteensovittamisen, lyhytaikaisen työn houkuttavuuden lisäämisen ja reaaliaikaisen verotuksen ja sosiaaliturvan. Kansalaisille tulorekisteri voisi tuoda helpotusta käyttäjäystävällisenä palveluna, jossa voisi tarkistaa tulonsa ja yksityishenkilönä maksamansa palkat ja helposti arvioida tulonhankinnan kannattavuutta.

Toinen jakamistalouden hallinnointiin kehitettävä väline voisi olla vapaaehtoistyön portaali, jollaista vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittänyt työryhmä ehdottaa raportissaan (pdf). Portaali voisi toimia paikkana löytää apua myös laajemmin jakamistaloudessa esiin nouseviin verotuskysymyksiin.

Lisäksi voisi pohtia mahdollisuuksia luoda jakamistalouden verotuksesta muulle verotukselle rinnakkainen tai sisäkkäinen malli valtiomonopolistisen rahapelitoiminnan tapaan. Siinä paikallisen jakamistalouden verotulot ohjattaisiin esimerkiksi kriisirahastoon, paikallisiin hankkeisiin tai kansalaistoimintaan (ks. Mäenpää 2011, 171–174). Näin verotus tukisi toiminnan yleishyödyllisyyttä ja tukeutuisi ”aidon jakamistalouden”  henkeen.

Verotuksella vauhtia hyvinvointimallin uudistamiseen?

Jakamistalouden verotuksen pohtiminen on monia koskettavana myös tilaisuus aktivoida laajempaa yhteiskunnallista keskustelua julkisen hallinnon sopeutumisesta jakamistalouteen. Ryhtyisikö verohallinto veturiksi, joka yhdessä jakamistalouden monien toimijoiden kanssa innostaa muita hallinnonaloja ja avaa niille tietä löytää tapoja mukautua? Ottaisivatko eduskunnassajakamistalouden edelläkävijäksi ryhtynyt tulevaisuusvaliokunta ja verohallinto yhdessä visiokseen olla jakamistalouden kehittämisen laajasti halutuimmat yhteistyökumppanit?

Verotuksen kehittäminen voisi osaltaan sysätä eteenpäin suomalaisen ja pohjoismaisen hyvinvointimallin uudistamista jakamistalouden tuomia mahdollisuuksia hyödyntäväksi. Voisiko Suomi ryhtyä eurooppalaiseksi edelläkävijäksi kokeiluissa, joilla selvitetään erilaisten verotusratkaisujen toimivuutta jakamistaloutta hyödyntävän hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa paitsi verokertymän turvaamisen,  myös ”aidon jakamistalouden” hengen ja pienten vertaistoimijoiden kannustamisen näkökulmasta?

Lisää keskusteltavaa ja lähdeviitteet julkaisussa:

Faehnle, Maija, Immonen, Hilma, Mäenpää, Pasi, Nylund, Mats ja Träskman, Tomas. 2016.Jakamistalous ja verotus: Eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun.  Arcada Working Papers 4/2016.

Kirjoittajat:

Maija Faehnle, tutkija, Helsingin yliopisto ja Suomen ympäristökeskus
Hilma Immonen, tutkija, Ammattikorkeakoulu Arcada
Pasi Mäenpää, tutkija, dosentti, Helsingin yliopisto
Mats Nylund, yliopettaja, dosentti, Ammattikorkeakoulu Arcada
Tomas Träskman, tutkija, tutkintovastaava Kulttuurituotannon tutkinto-ohjelma, Ammattikorkeakoulu Arcada

 

Jakamistalous ja verotus

2239835906_082d400c01_b

Mediassa ja sosiaalisesta on tänään meneillään keskustelu Iltalehden Tipit, työpaikkapalkinnot ja tappiolla tehdyt villasukat – Nämäkin pikkusummat on ilmoitettava verottajalle -jutun pohjalta.

Jakamistalous.fi:n kommentti verotuskeskusteluun jakamistalouden näkökulmasta

Jakamistalouden kehittymistä yhteiskuntaa parhaalla tavalla hyödyttävään suuntaan hiertää, ettei verohallinto ei ole onnistunut luomaan järjestelmää, jolla pienet tulovirrat voidaan raportoida verottajalle helposti ja resurssiviisaasti. Tilanne on kehittynyt Suomea paremmin Virossa ja Ruotsissa.

Jakamistalouspalvelut ja niiden käyttäjät haluaisivat toimittaa tiedot ansioistaan verottajalle. Tämänhetkisellä järjestelmällä, eli vuosi-ilmoituksella raportointi, ei ole yhteensovitettavissa digitaalisiin palveluihin ja se on yksittäisille henkilöille liian hankalaa. Lisäksi nämä vuosi-ilmoituksella tehdyt ilmoitukset ovat verottajalle aikaa vieviä eli kalliita käsitellä.

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen on pidetty erittäin hyvin tietoisena tarpeista verohallinnon järjestelmän parantamiselle.

Jakamistaloutta ja verotusta käsiteltiin eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2.3.2015

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta järjesti 2.3.2015 kuulemistilaisuuden jakamistaloudesta. Tilaisuus tallennettiin videolle, jonka voit katsoa tästä. Tilaisuudessa käsiteltiin myös verotusta laajasti ja myös ylitarkastaja Petri Manninen piti kommenttipuheenvuoron (videon kohta 1:43:07). Tilaisuuteen osallistui noin 50 kansanedustajaa ja asiantuntijaa. Keskustelijoiden konsensus oli varsin selvä: jakamistalous tulee muuttamaan yhteiskuntaamme dramaattisella tavalla tulevina vuosina, ja nyt poliittisten päättäjien on tärkeää hahmottaa, miten varmistetaan se, että yhteiskunnan rakenteet pysyvät mukana kehityksessä. Tässä Jakamistalous.fi-postauksessa käydään läpi tilaisuuden keskeinen sisältö.

OuiShare fest 2016 Pariisissa

Blogi1

Tekstin on kirjoittanut Henni Ahvenlampi, joka työskentelee markkinointipäällikkönä CoReorient Oy:ssä/ PiggyBaggy-tavarakimppakyydissä sekä on yksi jakamistalous.fi -blogin ylläpitäjistä sekä vastaa Kestävä Suomi ry:n blogista.  

Oletko lomalla, onko töissä kuin huopatossutehtaalla tai mietit mitä seuraavaksi tekisit? No hyvä, koska tästä postauksesta riittää jakamistalousaiheista tutkittavaa jopa muutamaksi tunniksi!

Muutamia suomalaisia lähti tänä keväänä käymään OuiShare fest -tapahtumassa  Pariisissa erityisesti jakamistalous.fi:n Juho Makkosen houkuttelemana. Tapahtuma kokosi yhteen jo viidettä kertaa jakamistaloudesta tai paremminkin yhteistyötaloudesta kiinnostuneita ja tänä vuonna meitä oli 1500 kaikkialta maailmasta. Silti moni ei ole vielä kuullut tapahtumasta, mutta ne jotka ovat, ovat saattaneet pitää sitä vain yksityistä tai kolmatta/neljättä sektoria koskevana tapahtumana. Erityisesti tästä vuodesta lähtien paikalle tuli laajasti myös kaupunkien ja valtioiden edustajia, joten myös julkissektorilla työstentelevien kannattaa ensi vuonna harkita OuiShare Fest 2017 -tapahtumaan lähtemistä.

Screenshot 2016-06-30 01.06.30

Ennen tapahtumaa kävin läpi sen verkkosivua ja hämmästyin positiivisesti, miten laajasta aihevalikoimasta tapahtumassa on ohjelmaa. Itse poimin seuraavat aiheet hämmästyneeseen fb-postaukseeni.

Tapahtuman verkkosivu on myös tehty poikkeuksellisella tavalla. Jokainen osallistuja saattoi luoda ohjelmasta itselleen henkilökohtaisen näkymän. Saatoin helposti etsiä osallistujien joukosta ihmisiä, joihin halusin tutustua ja samalla nähdä, mihin tapahtuman osiin he aikovat osallistua. Tilaisuuden aikana oli myös mahdollista tuottaa omaa ohjelmaa ja siihen on varattu tiloja, joita sai varattu myös etukäteen. Verkkosivun ohjelmarakenteen toteuttamiseen oli käytetty palvelua Sched.

Tilaisuus oli järjestetty kauniissa puistossa Helsingin Ravintola Kaisaniemen oloisessa vanhassa tilassa nimeltä Cabaret Sauvage ja sen ympärille rakennetuissa teltoissa. Tapahtuma oli tuotettu Zero Waste -konseptilla, mukaan lukien kaikki 1500 hengen päivittäiset lounaat.

Tapahtuman ilmapiiri oli avoin ja välitön ja kenen tahansa kanssa oli helppo keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Vaikka tapahtuma OuiShare Fest -tapahtumat ovat Pariisissa, ja luonnollisesti ranskalaisia osallistujia on paljon, koko tapahtuma on englanninkielinen. Varsinaisen tapahtumaohjelma lisäksi osallistujille haluttiin luoda positiivinen kokemus Pariisista ja mahdollistettiin, että halukkaat voivat osallistua päivällisille pariisilaisten kodeissa Vizeat-palvelun kautta ja samalla saada mahdollisuudella tavata päivällispöydässä tapahtuman puhujia. Itse menin päivälliselle, jossa vieressäni istui tapahtuman Keynote Speaker Mara Balestrini. Lisäksi verkottumista helpottamaan tapahtumassa oli käytössä Swapcard-sovellus, jota saattoi käyttää paperisten käyntikorttien vaihtamisen sijasta. Tämän lisäksi IT-startup tapahtumien tapaan suurimmat (eli parhaiten rahoitusta hankkineet) jakamistalousyritykset järjestivät iltabileitä, joissa ruokaa tai juomaa ei säästelty ja johon pääsivät vain parhaiten verkottuneet ja mahdollisesti kiitoksena työstä myös tapahtuman noin 150 vapaaehtoistyöntekijää.   

Kiinnostavimmat esitykset

blogi5

Minä tekemässä töitä läppärillä ja kuuntelemassa samalla jotain esitystä.

Kaikista OuiShare Fest -tapahtuman osista ei ikävä kyllä ole tallenteita. Auditoriomaisten tilojen lisäksi tapahtumassa oli myös pienempiä keskustelutiloja ja ohjelmaa oli viidessä tilassa samanaikaisesti kokoajan. Jälkikäteen ajatellen juuri joistakin kaikissa interaktiivisimmista osista kuten tämä Return of the Co-op: Building the Next-Generation Sharing Economy tai Collective Regulation of the Collaborative Economy olisi ehdottomasti tarvinnut tallenteet. Nämä kaksi edellä mainittua olivat myös niin suosittuja, että tiloihin ei mahtunut sisään. Myös The future of mobility in cities: shared, collaborative and driverless?  -pienryhmäkeskustelu oli hyvin kiinnostava, mutta siitäkään ei ole ikävä kyllä tallennetta.

Kokosin tähän kolmipäiväisen tapahtuman ohjelmasta itselleni kiinnostavimmat aiheet ja linkit niihin esityksiin ja paneelikeskusteluihin, jotka ovat Youtubessa saatavilla.

Jakamistalous / Yhteistyötalous

Pohjoismainen tapaaminen

blogi4

Jokaisesta Pohjoismaasta paitsi Islannista oli monta osallistujaa ja kaikki olivat kiinnostuneita Pohjoismaisesta jakamistalousyhteistyöstä. 

Tapasimme pohjoismaisten osallistujien kesken yhtenä päivänä ja päätimme, että aktivoimme aiemmin perustetun Ouishare Nordics fb-ryhmän. Kaikki ovat tervetulleita ryhmään!

Mikä oleellisinta, päätimme pohjoismaisten osallistujien kesken, että listaamme yhdessä kaikki Pohjoismaiden jakamistalouteen ja yhteistyötalouteen liittyvät toimijat englanniksi avoimeen Google Drive -dokumenttiin, jotta kaikilla on jatkossa mahdollisuus saada toisistaan tietoa helposti ja tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa. Nyt listalle on kattavasti Ruotsin toimijat, muutta muut vielä puuttuvat. Lisätkää omat yrityksenne, yhdistyksenne ja muut hankkeet tänne taulukon mukaisesti, kiitos!

Keynote puhe Mara Balestrini- Making The Open City
Smart City ja Sharing City -konsepteista.

Duncan McLaren- A Case for Truly Smart and Sustainable Cities
Esitys miksi myös kaupunkien pitäisi kannustaa ihmisiä jakamistalouteen

Daan Weddepohl- How to Build a True Sharing Company: Reality vs Romance
Peerby jakamistalousyrityksen toimitusjohtaja kertoo hankaluuksista, joita hän on kohdannut jakamistalous startup -yrittäjänä


Future of Mobility

Future of Mobility Ecosystems
Paneelikeskustelu, jossa keskustelijoina Will Farrelly (Ford of Europe), Yann Leriche (Transdev Group) ja Yann Marteil (Via ID). Yann Leriche on myös suomalaisen älyliikenne startup MaaS Globalin (ent. MaaS Finland) hallituksen puheenjohtaja. Hän toi keskustelussa hyvin esille, miten Helsinki on tällä hetkellä erityisen tärkeä paikka älyliikenteen kehityksessä.



Platforms for Mobility: Overcoming Growing Pains
Paneelikeskustelu liittyen kyydinjakopalveluihin, autojen vertaisvuokraukseen sekä palveluluiden käyttäjähankintaan, sekä nuorten sukupolven tapaan elää ilman autoa ja miten palvelut kansainvälistyvät. Keskustelijoina Verena Butt d’Espous (BlaBlaCar), Paulin Dementhon (Drivy) ja Teddy Pellerin (Heetch). BlaBlaCaria pidettiin tapahtumassa eniten sijoittajarahaa keränneenä jakamistalousyrityksenä.


‎Blockchain eli lohkoketju

Vinay Gupta – Blockchain Beyond Bitcoin
Strategic Architect Vinay Gupta oli Ethereum lohkoketjun  ensimmäisten  julkaisujen aikainen projektipäällikkö. Esityksessä hän  kertoo selkeästi, mikä lohkoketju on.



Blockchains: The End of the Corporation or its Reinvention?
Paneelikeskustelu siitä, miten lohkoketju tarkoittaa vanhoille yrityksille.
Panelistit: Claire Balva (Blockchain France), Philippe Dewost (Caisse des dépôts), Vincent Fily (Microsoft) ja Arno Laeven (Philips)




William Mougayar- The Promise of a Centerless World
Hiljattain kirjan julkaissut William Mougayar analysoi lohkoketjuteknologian merkitystä eri näkökulmista. Esim. miten pankit tällä hetkellä ovat kiinnostuneita lohkoketjun hyödyntämisestä.



New Kids on the Blockchain
New Kids on the Blockchain (Arcade City, IBM, Ascribe GmbH & Blockchain Hub)
Paneelikeskustelu uusimmista tekijöistä lohkoketjuun liittyen.



DAO – Decentralized Autonomous Organizations: Can You Trust A Blockchain?
Autonomisten organisaatioiden aihetta hyvin avaava paneelikeskustelu keskustelijoina Clément Epié (Cellabz) ja Primavera de Filippi (CNRS/Harvard).


Policy‬ and regulation

Policy, The Platform & The City
Paneelikeskustelu sääntelystä, alustataloudesta ja kaupungeista ja siitä millä tavalla Airbnb neuvottelee kaupunkien kanssa Euroopassa. Panelisteina Benedetta Brighenti (EU Committee of the Regions), Renato Galliano (City of Milan), Mayo Fuster Morell (BarCola/Dimmons.net) ja Patrick Robinson (Airbnb)



Kaspar Korjus- e-Residency: Experimenting Worldwide Digital Inclusion
Viro esitteli e-Residency -mallinsa



Connecting Diversities: Migrants, Social Innovation and Collaborative Inclusion
Paneelikeskustelu, jossa panelisteina Ahmad Sufian Bayram (Arabshare), Stéphane de Freitas (Indigo), Anne Riechert (ReDI School of Digital Innovation) ja Ben Webster (Jamiya). Paneelissa esitellään tapoja, joilla collaborative social innovation -keinoilla on luotu keinoja maahanmuuttajien ja kantaväestön kohtauttamiseen.


Individual Transformation‬

Ready to Work in the Post-Industrial Era?
Esko Kilpi, Tim Leberecht & Nilofer Merchant
Kriittinen pitkä paneelikeskustelu, jossa mukana myös suomalainen panelisti



Decentralizing Life: Digital Nomadism & Coliving, A Serious Opportunity
Kiinnostava paneelikeskustelu, joka joidenkin jälkikeskustelujen jälkeen tuntui ihmisistä kuitenkin kohtuullisen pinnalliseksi jäävältä.   



Hypergender – Gender & creative communities: the end of hierarchy?
Paneelikeskustelu aiheista sukupuoli, sukupuoliutuneisuus sekä sukupuoliin perustuvat perinteiset rakenteet sekä rakenteiden muuttaminen ja käsite Hypergender. Keskustelijoina Michel Bachmann (Impact Hub Zurich), Marie Chartron (Les Enfants Perdus) ja Aurélie Salvaire (Shiftbalance).


OuiShare Festin yhteenvetävä päätöspuheenvuoro

Yochai Benkler (Harvard University) – Closing Remarks OuiShare Fest 2016

 

Jakamistaloudessa riittää pureskeltavaa myös juristille

Jenna

Tekstin on kirjoittanut Jenna Päläs, joka työskentelee tutkijana Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Hän tekee oikeustieteellistä väitöstutkimusta työnimellä ”Asiakkaansuoja joukkorahoitusvälineissä”. Kuvassa myös Lapin yliopiston pihassa Ukri Merikannon (1950-2010) Sisääntulo-kiviveistos.

Jakamistalouden eri toimintamallit ovat avanneet kuluttajien näkökulmasta ennennäkemättömiä mahdollisuuksia vaikuttaa sekä aktiivisesti osallistua palvelujen ja muiden hyödykkeiden tuottamiseen, mutta samalla ilmiöt haastavat pohtimaan kuluttajan oikeussuojan laatua ja laajuutta uudella tavalla. Helsingin Sanomissa 3.6.2016 julkaistussa vieraskynä-kirjoituksessaan ”Jakamistalouteen pitää löytää oikea ote” Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen nostaa esille jakamistalouden toimintakenttää koskevan sääntelyn tarpeen. Katainen myös kuvaa tiivistetysti jakamistalouteen liittyviä jännitteitä ja haasteita: kuinka mahdollistetaan markkinoiden toimivuus sekä innovaatioiden synty, mutta samalla turvataan kuluttajien taloudellinen ja terveydellinen turvallisuus kuitenkin siten, ettei markkinoille pääsemiselle tai elinkeinonharjoittamiselle aseteta ehtoja kuin perustelluista syistä?

Juridiikan näkökulmasta kysymys on jakamistalouden ilmiöiden sovittamisesta vanhaan systeemiin eli oikeudelliseen toimintaympäristöömme. Tässä kirjoituksessa esitellään jakamistaloutta koskevan sääntelyn ja toimialaa ohjaavien yhteisten pelisääntöjen tarvetta  sopimusoikeuden näkökulmasta. Sopimusoikeuden puitteissa haasteet liittyvät ennen kaikkea jakamistalouden sopimusdynamiikkaan ja sopimuskokonaisuuteen osallistuvien tahojen oikeudelliseen aseman ja sopimusvelvoitteiden määrittämiseen.

Jakamistalous edellyttää sopimusoikeudellista määrittelyä

Sopimusoikeuden yhtenä kantavana kulmakivenä on yksityisautonomian kunnioittaminen eli julkinen valta ei puutu yksityishenkilöiden välisiin oikeustoimiin, jolloin oikeussubjektit voivat järjestellä keskinäisiä suhteitaan sopimuksin. Tästä johtuen sopimusoikeuden perustavanlaatuisia lähtökohtia ovat sopimusvapaus sekä sopimuskumppanien tahdon ja perusteltujen odotusten suojaaminen sopimussitovuuden muodossa: lähtökohtaisesti jokainen saa päättää kenen kanssa sopimuksen tekee ja minkälaisilla ehdoilla. Sopimusvapaus ja sopimussitovuus eivät kuitenkaan ole ehdottomia, vaan niistä tehdään poikkeuksia mm. heikomman sopimusosapuolen oikeussuojan tarpeen vuoksi.

Yhden merkittävän ryhmän säännellyistä sopimuksista muodostavat kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset. On katsottu, että kuluttajat ovat voimasuhteiltaan elinkeinonharjoittajia heikommassa asemassa. Tätä sopimusepätasapainoa pyritään korjaamaan kuluttajan hyväksi pakottavalla sääntelyllä. Toisin sanoen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan keskenään sopimat ehdot väistyvät, mikäli ne ovat ristiriidassa pakottavan sääntelyn kanssa. Lainsäädännön soveltumisen kannalta on olennaista, täyttääkö sopimus lain soveltamisalasäännöksissä mainitun tunnusmerkistön ja katsotaanko sopimusosapuolet oikeudelliselta asemaltaan kuluttajaksi ja elinkeinonharjoittajaksi. Edellä mainitusta johtuen myös jakamistalouspalveluiden eri toimijoiden oikeudellista asemaa suhteessa toisiinsa ja oikeussuhteiden sisältöä on jäsennettävä, jotta palveluja käyttävän kuluttajan oikeussuoja voidaan riittävällä tavalla turvata.

Kahdenvälisistä oikeussuhteista kohti monitoimijakontekstia

Jakamiseen osallistuvien tahojen oikeudellisen aseman arvioinnin lisäksi jakamistalous vaikuttaa myös sopimusdynamiikan ja sopimusrakenteiden muodostumiseen. Sopimukset on perinteisesti katsottu olevan pelkästään kahden sopimusosapuolten välisiä eli sopimusten katsotaan perustuvan kaksiasianosaissuhteelle. Tästä johtuen sopimusosapuolten keskinäisiä velvollisuuksia on oikeustieteessä pääsääntöisesti ryhmitelty ja tarkasteltu kahdenvälisinä suhteina (myyjä – ostaja, työntekijä – työnantaja ja vuokralainen – vuokranantaja jne.). Kuitenkin yhteiskunnalliset tarpeet ja vaihdantarakenteiden muutokset ovat luoneet pääsäännöstä poikkeuksia. Jakamistaloudessa resurssien jakaminen tapahtuu tyypillisesti netin välityksellä toimivia palvelualustoja hyödyntäen. Palvelualustan sijoittautuminen mukaan perinteisesti kahden osapuolen väliseksi katsottavaan sopimukseen haastaa perinteiset käsitykset ja jäsentelyt sopimusosapuolten oikeusasemasta ja oikeussuhteesta.

Kuluttajien uudenlainen rooli ja sen mukanaan tuomat haasteet

Lisäksi jakamistalouden toimintamallit muokkaavat vallitsevaa käsitystä kuluttajista aktivoimalla kuluttajat osaksi tuotantoketjua. Kuluttajien uudenlainen rooli sekä palvelualustan sijoittautuminen sopimuskokonaisuuteen on oikeudellisesti arvioituna omiaan hämärtämään kaupallisen ja ei-kaupallisen toiminnan rajoja: pitääkö sopimussuhteeseen soveltaa kuluttajan suojaksi säädettyjä säännöksiä vai onko kysymys kahden keskenään tasavertaisena pidettävän yksityishenkilöiden välisestä sopimuksesta? Edelleen sopimussuhteiden monimutkaistuminen tai niiden muotoutuminen uudenlaisiksi kumppanuusjärjestelyiksi tuo haasteita osapuolten oikeudellisen aseman määrittelemiseen. Yksi merkittävimpiä oikeudellisia haasteita on määrittää palvelualustan ja sitä hyödyntävien asiakkaiden välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Palvelualusta nähdään milloin itse pääsuhteen osapuolena, jolloin sen vastuuta on samaistettu perinteisten kuluttajasopimustyyppien elinkeinonharjoittajan vastuuseen. Toisten näkemysten mukaan palvelualustan katsotaan olevan vain toimintaa ylläpitävä fasilitaattori, joka ei ole varsinaisen sopimussuhteen osapuoli eikä sille näin ollen kuuluisi perinteisesti elinkeinonharjoittajille kuuluvia velvollisuuksia.

Palvelualustan asema oikeudellisena ongelmana kuluttajille markkinoiduissa vertaislainoissa

Etenkin velka- ja luottosopimusten kohdalla sopimusosapuolten oikeudellisella asemalla on korostunut merkitys sopimusvelvoitteiden ja -vastuiden määräytymisen kannalta. Luotonantajan velvollisuudet vaihtelevat olennaisesti sen mukaan, onko sopimussuhteen osapuolina keskenään tasavertaisina pidettävät osapuolet (yritysten väliset eli ns. B2B -sopimukset ja yksityishenkilöiden väliset eli ns. C2C -sopimukset) vai onko kysymyksessä elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välinen sopimus. Palvelualustan oikeudellisen aseman arviointi on Suomessa noussut keskeiseksi kysymykseksi ns. vertaislainojen kohdalla. Ongelman ydin on siinä, pidetäänkö palvelualustaa eli vertaisluottoja välittävää yritystä kuluttajansuojalain (20.1.1978/38, jäljempänä KSL) 7 luvun tarkoittamana luotonantajana ja sovelletaanko palvelualustan välittämään rahalainaan kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä. Kysymys on merkittävä, sillä kuluttajaluottojen kohdalla mm. luottokorkojen ja perintäkulujen määrää on kuluttajan hyväksi rajoitettu: lainsäädännössä on puututtu siihen, kuinka paljon kustannuksia luotosta ja maksamattoman saatavan perinnästä voi aiheutua kuluttajalle.

Vertaislainoja tai -luottoja ei ole vielä suomalaisessa oikeustieteessä vakiintuneesti määritelty. Palvelualustan näkökulmasta tarkoitan vertaisluottotoiminnalla palvelua, jossa vertaisluotonvälittämistä harjoittava yritys saattaa lainarahaa tarvitsevan ja rahaa lainaavan tahon kosketuksiin toistensa kanssa velkasuhteen aikaansaamiseksi. Vertaisluotot eroavat tavanomaisista kuluttajille markkinoitavista luotoista (kuten pikalainoista) siinä, että myönnettävä rahasumma ei tule välittäjäyrityksen taseesta, vaan joukkoistamisen periaatteella kerätyistä rahasummista toisilta yksityishenkilöiltä. Vertaisluottokontekstissa toimii näin ollen kolme sopimusosapuolta: luotonottaja, välikätenä toimiva palvelualusta ja rahasumman luovuttaja eli sijoittaja. Perinteisesti luottosopimukset ovat olleet välittömästi luotonottajan ja luotonantajan välisiä. Vertaisluotoissa palvelualustan mukanaolo voi kuitenkin johtaa siihen, että sopimusosapuolten oikeudelliset roolit ja vastuuasemat tulevat epäselviksi.

Voiko vertaisluotossa olla kysymys kuluttajaluotosta?

Palvelualustan oikeudellisen aseman määrittelyssä on tapauskohtaisesti selvitettävä, onko kysymys ns. aidosta vertaislainatilanteesta vai sisältääkö vertaisluotonanto kuluttajaluoton tunnusmerkistön täyttävän sopimussuhteen. Aidolla vertaislainatilanteella viittaan kahden yksityishenkilön väliseen velkasopimukseen, jonka osapuolet palvelualusta on saattanut yhteyteen. KSL 7 luvun 1 §:n mukaan kuluttajaluotolla tarkoitetaan luottoa, jonka elinkeinonharjoittaja (luotonantaja) sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä.

Edellä mainitun määritelmän kannalta on olennaista tarkastella:
a) ovatko sopimusosapuolet oikeudelliseltaan statukseltaan KSL 1 luvun 4 ja 5 §:n tarkoitetut kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja
b) kuka on luotonmyöntäjä ja keiden välillä itse luottosopimussuhteen katsotaan vallitsevan: luotonottajan ja palvelualustan vai luotonottajan ja sijoittajan.

Jenna2
Aito vertaislainatilanne ja kuluttajaluotoksi katsottava sopimuskokonaisuus eroavat toisistaan sopimusrakenteeltaan ja sopimussuhteiden sisällön osalta. Etenkin palvelualustan oikeudellinen asema ja siten sopimusvelvoitteet ovat merkittävästi eronneet toisistansa riippuen siitä, katsotaanko sopimussuhteessa olevan kysymys kuluttajaluotosta vai ei.

”Vertaisluoton asema kuluttajaluottona” -aiheinen pro gradu -tutkielma

Esitin pro gradu -tutkielmassani ”Vertaisluoton asema kuluttajaluottona – vertaisluoton arviointia sopimustyyppikohtaisen tarkastelun näkökulmasta”, että ratkaiseva merkitys arvioinnissa on välitysyrityksen suoritusvelvollisuuden sisällöllä sekä tämän tosiasiallisella toiminnalla ja tosiasiallisella asemalla. Tarkastelussa tulee kiinnittää huomio siihen rinnastuvatko palvelualustan toimet lähinnä välityssopimussuhteisiin kuuluviin tyypillisiin toimiin vai käyttääkö palvelualusta itse asiassa luotonantajalle kuuluvaa määräysvaltaa.

Palvelualustan tosiasiallista suoritusvelvollisuutta analysoimalla voitiin havaita, että välitysyritys voi toimia vertaisluotonannossa kolmessa eri roolissa: KSL 7 luvun mukaisena luotonantajana, KSL 7 luvun mukaisena luotonvälittäjänä sekä muuna lainanvälittäjänä kuin KSL 7 luvun tarkoittamana luotonvälittäjänä. Näin ollen luotonottajan ja palvelualustan välisessä suhteessa voi olla kysymys kolmesta eri sopimustyypistä. Sijoittajan muodollinen status vaikuttaa puolestaan siihen, onko kysymys KSL 7 luvussa säädetystä luotonvälittämisestä vai toistaiseksi sääntelemättömästä vertaislainanvälittämisestä.

Eräiden vertaislainapalvelualustojen katsottiin toimineen tosiasiallisesti luotonmyöntäjinä

Palvelualustan asemaa vertaisluottosuhteissa on arvioitu Rovaniemen hovioikeuden ratkaisussa 12.11.2014 517, jossa kysymys oli muun ohella KSL 7 luvun 17 a §:n korkokattosäännöksen soveltumisesta tapaukseen. Kantajana ollut vertaislainoja välittänyt palvelualusta lausui hovioikeudelle tekemässään valituksessaan, ettei se ollut myöntänyt kanteessa tarkoitettua luottoa vaan välittänyt vastaajalle toisen yksityishenkilön myöntämän luoton, ja näin ollen sen toimintaan ei tulisi soveltaa korkokattosäännöstä ja saatavien perinnästä annetun lain kuluttajasaatavaa koskevia säännöksiä. Ratkaisussa hovioikeus kuitenkin katsoi, että yksityishenkilöiden välisiä luottoja välittänyttä yritystä oli pidettävä toiminnan tosiasiallinen luonne huomioon ottaen KSL 7 luvun 1 §:n tarkoittamana luotonantajana: velkasuhde oli muodostunut välittäjäyrityksen ja luotonottajan välille, sillä lainanottajan ja lainanantajan henkilöllisyydet eivät käyneet lainasopimuksesta ilmi eikä näiden välistä luottosuhdetta ollut siten näytetty toteen. Hovioikeus katsoi, että kuluttajan kanssa tehty sopimus oli tehty sellaisessa muodossa, joka teki mahdolliseksi välttää kuluttajan suojaksi säädetyt oikeudet. Se, että välittäjäyritys oli määritellyt toimintansa sellaiseksi luotonvälittämiseksi, jota KSL 7 luvun 17 a §:n korkokattosäännös ei koske, ei KSL:n pakottavuuden vuoksi ollut merkityksellinen arvioinnin kannalta. Myös kuluttaja-asiamies katsoi, erään vertaisluottoja välittävän yrityksen toiminnassa olevan tosiasiallisesti kysymys luotonmyöntämisestä. Kuluttaja-asiamies perusteli kannanottoaan lähes vastaavalla argumentoinnilla kuin Rovaniemen hovioikeus: ratkaiseva merkitys oli välittäjän luotonantajille tyypillisesti kuuluvalla määräysvallalla sekä sillä seikalla, että vertaisluoton muut osapuolet jäivät toisilleen tuntemattomiksi.

Parantuuko kuluttajansuoja vertaislainamarkkinoilla?

Kuluttajaluottoja säännellään ennen kaikkea kuluttajien taloudellisen turvallisuuden vuoksi. Sääntelemättömyys ja palvelualustan oikeudellisen aseman epäselvyys ovat olleet omiaan vaarantamaan kuluttajan taloudellista asemaa. Vallitsevan oikeustilan johdosta vertaisluoton ottava kuluttaja on voinut joutua erilaiseen asemaan sopimuskumppanista ja tuomioistuinten ratkaisukäytännöistä riippuen. Vertaisluottoa ottavan kuluttajan oikeudellisen suojan laajuus voi muodostua huonommaksi kuin mitä se olisi, jos kuluttaja asioisi suoraan luotonantajan kanssa. Konkreettisimmillaan tämä ilmenee mm. tiedonantovelvollisuuden laajuudessa, hyvän luotonantotavan noudattamisessa, kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnissa sekä korko- ja perintäkulujen määrässä. Kuluttajille aiheutui pikaluottojen riittämättömästä sääntelystä merkittäviä taloudellisia ongelmia, joilla on vaikutusta moneen eri arkielämän asiaan. Pikalainojen ottajat ovat olleet pääasiassa nuoria ja pienituloisia tai muuten huono-osaisia, joiden kannalta vakuudettomat vertaisluotot voivat tarjota houkuttelevan vaihtoehdon. Etenkin maksukyvyltään heikon asiakasryhmän kohdalla sääntelemättömyys on suuri osatekijä sosio-ekonomisten ongelmien synnyssä.

Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys (HE 77/2016 vp, hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain muuttamisesta, asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä ja eräiden luotontantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi), jossa muun ohella ehdotetaan säädettäväksi vertaislainanvälittäjille velvollisuus huolehtia siitä, että luottosuhteessa noudatetaan KSL:n kuluttajaluottoja koskevaa sääntelyä.  Lainuudistusta koskeva asia lähetettiin eduskunnan talousvaliokuntaan, jossa se on tällä hetkellä käsiteltävänä. Jatkan vertaisluotonottajan kuluttajansuojaoikeudellisen aseman tarkastelua tulevassa tutkimusartikkelissani (arvioitu julkaisemisajankohta on loppusyksyllä 2016). Tutkimusartikkeli on osa Suomen Akatemian rahoittamaa ja Lapin yliopiston koordinoimaa tutkimushanketta Velka ja nuoret.

Toimintamallia koskeva oikeudellinen arviointi laadun ja taloudellisen turvallisuuden varmistajana

Uudenlaisten kumppanuusmallien toteuttaminen ja kuluttajien aktiivisempi rooli vaativat kuitenkin myös toimintamalleja koskevaa ennakoivaa oikeudellista suunnittelua. Varhainen oikeudellisten ongelmakohtien tunnistaminen ja niihin puuttuminen lisäävät toimintamallien luotettavuutta, vaihdannan sujuvuutta sekä sopimusosapuolten välistä luottamusta. Tämä on suoranaisessa yhteydessä palvelun koettuun laatuun ja kysyntään. Palvelualustan ja sen asiakkaan väliset vastuut ja velvollisuudet kaipaavat määrittelyä etenkin kuluttajien turvallisuuden kannalta. Entä jos lainattu hyödyke jää palauttamatta tai se palautetaan vahingoittuneena? Kuka vastaa joukkorahoitetun tuotteen toimituksen viivästymisestä tai toimittamatta jättämisestä? Mitä oikeussuojakeinoja sijoituksen tehneellä tällöin on käytettävissään? Voiko vertaisluottoa saanut lainanottaja vedota työttömyyteensä ns. sosiaalisena suoritusesteenä, joka rajoittaa luotonantajan oikeutta eräännyttää luottoa maksuviivästystilanteessa? Kierretäänkö työpanoksen luovuttamista koskevalla järjestelyllä työntekijälle laissa säädettyä suojaa? Voiko työpanoksensa satunnaisesti muiden käyttöön jakava menettää oikeutensa työttömyysetuuksiin, ja kuuluuko em. asia palvelualustan selvittämisvelvollisuuden piiriin?

Edellä lueteltiin esimerkinomaisesti vain muutama yksityishenkilön ja palvelualustan väliseen oikeussuhteeseen liittyvä ongelmakohta. Vastaavanlaisia esimerkkejä on lukuisia ja eri jakamistalouden muodoilla on ominaispiirteistänsä johtuvia haasteita oikeudellisessa toimintaympäristössämme. Oikeudellisten reunaehtojen puuttuminen on pitkällä tähtäimellä riskitekijä. Epävarmuus sopimussuhteiden vastuukysymyksien kohdalla luo kuluttajien kannalta turvattomuutta sekä heikentävät kuluttajan mahdollisuutta arvioida sopimuksen hyötyjä ja mahdollisia riskejä. Mikäli kuluttajalla ei ole ennalta määriteltyjä väyliä saada kompensaatiota esimerkiksi omaisuutensa pilaantumisesta, on tämä omiaan heikentämään kuluttajan luottamuksen lisäksi kyseisen talousmallin toimivuuden uskottavuutta. Riittävää kuluttajansuojaa sekä kuluttajan turvallisuutta voidaan siten pitää yhtenä palvelualustan tarjoamien palveluiden laatua indikoivana tekijänä. Koko toimialaa koskevien sääntöjen puuttuminen luo myös kilpailun kannalta epäoikeudenmukaisia tilanteita: tällöin on olemassa riski siitä, että vain tietyt yritykset kantavat kuluttajavastuunsa sekä tästä aiheutuvat kustannukset, kun taas toiset eivät osallistu vastuunkantoon. Kysymys on ennen kaikkea eri toimijoiden yhdenvertaisen kohtelun toteutumisesta.

Uudet konseptit edellyttävät uutta oikeudellista ajattelua

Digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen laajalla ja ennennäkemättömällä tavalla mahdollistavat yhteiskunnan, joka on sekä dynaaminen että toimijakontekstiltaan monipuolinen mm. kuluttajien aktiivisemman roolin vuoksi. Juristin näkökulmasta tämä tarkoittaa uudenlaisia ja moniulotteisempia oikeudellisia ongelmia. On ymmärrettävä, että kysymys on uudesta tavasta tuottaa, tarjota ja kuluttaa palveluja sekä tuotteita. Jakamistalouden dynaamisuus edellyttää lainsäätäjältä yhä joustavampaa ja ennakoivampaa sääntelyä. Ensinnäkin toimintamallien nopea kehityskaari ja toimintamallien edelleenkehittyminen johtavat myös kiihtyvään sääntelytarpeeseen ja voimassa olevan sääntelyn tarkoituksenmukaisuuden arviointiin. Toiseksi tarvitaan lainsäädäntöä, joka kykenee yhteensovittamaan vapauden harjoittaa elinkeinoa ja käyttäjien turvallisuuden kulloisenkin toimintamallin ominaispiirteet huomioivalla tavalla ilman, että mallista näivetetään juuri se innovatiivinen elementti. Uudenlaiset roolitukset ja toimintatavat patistavat koko juristikuntaa uusiutumaan, jotta haasteisiin voidaan jatkossakin vastata.

Jakamistalous tarvitsee pelisääntöjä toimiakseen tehokkaalla, johdonmukaisella ja ennustettavalla tavalla. Sen sijaan, että sääntely ja yhteiset käytänteet nähtäisiin pelkästään uusia ideoita ja toimintamalleja rajoittavina ja hankaloittavina tekijöinä, ne pitäisi ennemminkin hahmottaa luottamusta ja kuluttajien turvallisuutta edistävinä standardeina sekä markkinaosapuolten vastuu- ja riskinjakoa tasapainottavina välineinä. Jakamistalouteen osallistuvien tahojen keskinäisten velvollisuuksien ja vastuurajojen selkiyttäminen ja määritteleminen luovat pohjaa toimivalle ja luotettavalle vaihdannalle. Tämä tietenkin edellyttää jakamistalouden toimijoiden keskinäisen yhteistyön lisäksi myös vuorovaikutusta eri sidosryhmien kanssa. Lainsäätäjältä eri intressien tasapainottaminen edellyttä uudenlaisia keinoja.

Nähtäväksi jää kykeneekö edellä viitattu vertaislainoja koskeva uusi sääntely luomaan raamit toimivalle vertaislainaukselle ja tekeekö se rahoitusmuodosta kuluttajille varteenotettavan vaihtoehdon vai heikentääkö se tosiasiassa kuluttajien mahdollisuuksia saada rahoituspalveluja. Mielenkiintoista on myös nähdä, millainen vaikutus Euroopan komission juuri julkaisemalla jakamistaloutta koskevalla toimintasuunnitelmalla on eurooppalaiseen jakamistalouskulttuuriin.

Joukkoistetut palvelut työllistäjinä -raportti tuntipohjaisen työn mahdollisuuksista ratkaista työttömyysongelmaa

Joukkoistetut_palvelut_työllistäjinä_kuvaRaportti ladattavissa täältä.

Tampereen kaupungin tilaama ja Keski-Suomen ELY-keskuksen ohjaama tänään ilmestynyt Joukkoistetut palvelut työllistäjinä -raportti selvittää nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämiseksi suoraan kotitalouksille tehtävillä työsuorituksilla.

Joukkoistetun työn toimijakentälle on ilmestynyt viime aikoina lukuisia sähköisiä välityspalveluita. Joukkoistetut palvelut työllistäjinä -raportti pureutuu keikkatyön välityspalveluiden kenttään käyttäjälähtöisesti erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien kannalta.

Selvitystä varten haastateltiin laajasti viranomaisia, etujärjestöjä, Tampereen kaupungin ja muiden kuntien edustajia, eri taustaisia tamperelaisia ja järjestöaktiiveja. Viranomaiset näkevät keikkatyön hyvänä keinona parantaa työnhakijoiden työllistettävyyttä, kun se toteutetaan vero-, työ- ja muun lainsäädännön mukaisesti.

Sekä työnhakijoilla että kotitalouksilla on selkeää tarvetta ja kiinnostusta joukkoistettua työtä kohtaan, jos käytössä on luotettava, helppokäyttöinen  sekä työntekijän aikataulut huomioiva välityspalvelu. Päämääränä työntekijöillä on kuitenkin työllistyä varsinaisiin palkkatöihin. Selvityksen mukaan on toisaalta epätodennäköistä, että heikossa työmarkkina-asemassa olevat, kuten työttömät nuoret, maahanmuuttajat ja pitkäaikaistyöttömät, pärjäisivät kilpailussa kotitalouksien keikkatöistä, jos vastassa on osaavia ja kokeneita muita työnhakijoita.

Selvitys esittää toimenpide-ehdotuksia kotitalouksille tehtävän keikkatyön helpottamiseksi.  Työnhakijan perustoimeentulon kannalta hallitsemattomia riskejä on pienennettävä tarkentamalla lakien soveltamisohjeita ja siten TE-toimiston ja toimeentulotukipäätösten harkinnanvaraisuutta. Työllistämistoimenpiteiden kuten palkkatuen sovellettavuutta tulee laajentaa muuhun kuin kokopäiväiseen työhön. Lisäksi välityspalveluiden ja julkisen sektorin toimijoiden tulisi tehdä yhteistyötä vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien tukemiseksi keikkatyömarkkinoilla.

Lisätietoja Tampereen kaupungin sivuilta ja CoReorientin mediatiedotteesta.

 

Euroopan komission jakamistalouden ohjeet

get_img
Yhteistyötaloutta koskeva eurooppalainen toimintasuunnitelma

Odotetut Euroopan komission jakamistalouden ohjeet ovat
”Yhteistyötaloutta koskeva eurooppalainen toimintasuunnitelma”
eli ”European agenda for the collaborative economy”, joka on 16-sivuinen dokumentti saatavilla englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Sen lisäksi on julkaistu 50-sivuinen suunnitelman analyysisdokumentti sekä 27-sivuinen tiivistelmä verkkoalustoista englanniksi.

Collaborative Economy -konseptista Euroopan komission siis käyttää suomenkielistä termiä yhteistyötalous. EU-komission Suomen edustusto käyttää myös sanaa yhteistoimintatalous. Edustusto kutsuu yhteistyötaloutta ja yhteistoimintatalous myös uudenlaiseksi jakamistaloudeksi.

Lisätietoa ja ladattavat dokumentit tästä.

Lohkoketju muuttaa maailmaa

chain

Tekstin on kirjoittajanut Sitran johtava strategia asiantuntija Vesa-Matti Lahti ja sen julkaistu ensin sivulla Sitra.fi.

Uusi teknologia tarjoaa kannattajiensa mukaan mahdollisuudet jopa maailman pelastamiseen, mutta kriitikot näkevät siinä myös uhkia.

Lohkoketju eli blockchain ja sen luomat uudet mahdollisuudet olivat yksi kuumimmista aiheista jakamistalousalan vuosittaisessa eurooppalaisessa päätapahtumassa Ouisharessa Pariisissa 18.–21.5.2016. Aihe oli jo vuosi sitten tapahtumassa uutuutena esillä, mutta tänä vuonna aihe herätti entistä enemmän keskustelua.

Jotkut tapahtuman tämän vuotiset alustajat visioivat lohkoketjun muuttavan tulevina vuosina maailmaa samassa mittakaavassa kuin mitä internet on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tehnyt: muuttavan miljoonien tietokoneiden maailmamme yhden maailmantietokoneen maailmaksi, pelastavan demokratian ja mahdollistavan tätä kautta jopa ilmastokriisin torjunnan. Toiset – vähän maltillisemmat – osallistujat puhuivat taas esimerkiksi siitä, kuinka lohkoketju luo meille pankeista vapaan rahan, voi varmistaa reilun kaupan tuotteiden todellisen reiluuden sekä tekee rekistereiden- ja kirjanpitäjistä katoavia ammattiryhmiä.

Lohkoketjua aloittelijoille

Lohkoketjuteknologia on viimeisen vuoden aikana noussut otsikkoihin maailmalla. Viime vuoden lokakuussa ilmestyneen the Economistin kansijuttu The trust machine – The great chain of being sure about things nosti lohkoketjun maailman talouspäättäjienkin tietoisuuteen. Suomen eduskunnassa sana lohkoketju kuultiin todennäköisesti ensimmäisen kerran kuluvan vuoden maaliskuussa, kun tulevaisuusvaliokunta järjesti avoimen kuulemisen jakamistaloudesta. Yksi kuulemistilaisuuden alustaja, San Franciscossa työskentelevä Sari Stenfors piti lohkoketjuista kertovan esityksen. Osa kuulijoista ei luultavasti vielä silloin täysin ymmärtänyt kuulemaansa, osa oli ehkä tutustunut jo Etlan muutamaan englanninkieliseen raporttiin lohkoketjuista tai tämän vuoden tammikuussa julkaistuun Sitran muistioon Megatrendit 2016 – tulevaisuus tapahtuu nyt, jossa lohkoketjuasiaakin lyhyesti esitellään.

Vaikka moni on lohkoketjusta kuullut, harva vielä todella tietää, mikä se oikein on. Tiedonhalua kyllä löytyy. Tämän vuoden Ouisharen alussa pidettiin työpaja otsikolla ”Blockchains and smart contracts for beginners” (Lohkoketjut ja älykkäät sopimukset aloittelijoille) BlockchainHubin perustaja Shermin Voshmgirin vetämänä. Järjestäjät olivat aliarvioineet kiinnostuneiden määrän, sillä työpajalle varattu tila täyttyi hetkessä. Osa tiedonhaluisista mahtui sisään vain seisomapaikoille, osa ei mahtunut sisään ollenkaan.

Taatusti luotettavia sopimuksia

Tähän asti bitcoin on ollut tunnetuin lohkoketjuteknologian hyödyntäjä. On kuitenkin virhe samaistaa lohkoketju täysin bitcoiniin. Vaikka bitcoinin kehittäjä tai kehittäjät samalla kehittivätkin lohkoketjutekniikan perusteet, todella suuret vaikutusmahdollisuudet lohkoketjulla on bitcoinin ulkopuolella.

Lohkoketjuteknologian uusien mahdollisuuksien avaajista ensimmäisiä on vuonna 2015 perustettu Ethereum*, joka tarjoaa bitcoinin tavoin lohkoketjuun perustuvaa autonomista, hajautettua ja täysin luotettavaa tapaa todentaa verkossa tehtyjä resurssien siirtoja eli hajautettua automaattista kirjanpitoa. Kuten bitcoin myös Ethereum palkitsee sitä prosessoivia eli louhivia tietokoneita virtuaalirahalla. Ethereum kuitenkin todentaa virtuaalirahan – Ethereumin oman valuutan nimi on ether – siirtojen lisäksi myös monenlaisia muita sopimuksia. Näitä hajautettuun todennukseen perustuvia sopimuksia kutsutaan älykkäiksi sopimuksiksi (smart contracts). Niiden avulla voidaan jonkin asian tapahtuminen taata automaattisesti, kun ennalta asetetut edellytykset toteutuvat. Esimerkiksi lasku tulee maksetuksi heti, kun tilattu tavara on saapunut vastaanottajalle.

On tavallaan nurinkurista, että nämä ”älykkäät sopimukset” perustuvat automaattiseen lohkoketjuteknologiaan, joka sinällään ei sisällä omaa älyä. Tämä teknologia on kuitenkin vallankumouksellista siksi, että se mahdollistaa tiedon varman säilyttämisen ilman keskitettyä palvelinta. Tieto on samanaikaisesti lukemattomissa tietokoneissa ympäri nettiä, yksittäisten tietokoneiden kaatuminen ei haittaa ja lohkoketjukoodin ansiosta tietoa ei voi myöskään peukaloida. Tällaiseen varmuuteen ei paraskaan pilvipalvelu pysty.

Varma tiedon säilyminen perustuu siihen, että jokainen sopimus lisää aina uuden kerroksen eli ketjun osan jo alun perinkin vahvaan sopimukseen. Esimerkiksi bitcoinin tapauksessa joka kymmenes minuutti luodaan uusi kerros sopimusta, joka on hajautetusti verkossa. Mitään sopimusta ei voi muuttaa, ellei muuta koko pitkää ketjua eli kaikkia aiemmin tehtyjä sopimuksia. Toisaalta, jos uusi sopimus on vanhojen sopimusten kanssa ristiriitainen, sitä ei hyväksytä.

Varmasti luotettava sopimusten sopimistekniikka mahdollistaa monenlaiset toimet toisilleen entuudestaan vieraiden ihmisten välillä. Se ainakin periaatteessa poistaa välikäsien tarpeen. Esimerkiksi pankit ovat tavallisten rahansiirtojen välikäsinä, Airbnb-tilojen vuokralle antajien ja vuokraajien välikätenä ja Uber-vertaistaksipalvelujen välikätenä. Tähän asti välikäsiä on tarvittu luottamuksen takaajina, mutta lohkoketjuteknologia mahdollistaa luotettavuuden ilman niitä. Lisäksi lohkoketjutekniikka mahdollistaa sopimusten tekemisen nopeammin ja halvemmalla kuin välikäsien kautta tehtyinä.**

Käytännön esimerkit ehkä avaavat lohkoketjujen mahdollisuuksia yleisiä tai teknisiä selityksiä paremmin. Vaikka lohkoketjut ovat jokseenkin tuore asia, on joitakin yrityksiä ja projekteja jo syntynyt tämän teknologian hyväksikäyttöön.

  • Factom on yhdysvaltalainen start-up, joka valmistelee Hondurasille lohkoketjuun perustuvaa luotettavaa ja riippumatonta maarekisteriä.
  • Bitnation valmistelee muun muassa lohkoketjuun perustuvaa maailmankansalaisuutta henkilökortteineen. Bitnationilla on yhteistyötä myös Viron e-kansalaisuus-hankkeen kanssa.
  • Slock.it yhdistää fyysiset objektit ja lohkoketjun ”älykkäät sopimukset”, esimerkiksi lukot voidaan saada auki ja kiinni näillä sopimuksilla. Tämä lisää esimerkiksi vertaisvuokrauksen luotettavuutta.
  • Ujo MUSIC kehittää lohkoketjuun perustuvaa musiikin nettijakopalvelua, joka mahdollistaa entistä suuremman musiikkibisneksen läpinäkyvyyden. Ujossa näkyy suoraan mihin tai kenelle musiikista maksettu korvaus menee.
  • Provenance tarjoaa lohkoketjuteknologiaan perustuvan työkalun, joka näyttää luotettavasti mistä tuotteiden raaka-aineet ovat peräisin tai kuinka ne on tuotettu.
  • Arcade City toimii kuten kyytipalvelu Uber, mutta ilman että rahaliikennettä hoitaa voittojansa maksimoiva välittäjäfirma.
  • Allied Peers kehittelee Ethereumin pohjalla mikro- tai vertaisvakuutustoimintaa.
  • Everledger seuraa ja suojaa arvoesineitä esimerkiksi vakuutuspetoksilta paperisia alkuperätodistuksia luotettavammin lohkoketjuteknologian avulla. Ensivaiheessa brittiläinen Everledger keskittyy timanttien rekisteröintiin.
  • The DAO on ensimmäinen ”hajautettu autonominen organisaatio” (decentralised autonomous organisation), joka toimii ennalta kirjattujen sääntöjen mukaan Ethereumin pohjalla. The DAO on eräänlainen sijoitussäätiö, jossa kaikki jotka ovat hankkineet DAO-rahakkeita voivat halutessaan tehdä ehdotuksia ja äänestää sijoitustoimista. The DAOn joukkorahoituskampanja eli sen rahakkeiden osto on parhaillaan käynnissä ja päättyy 28.5.2016 mennessä.
  • D-CENT on eurooppalainen projekti, jossa kehitetään avoimia ja luotettavia työkaluja suoran demokratian edistämiseen muun muassa lohkoketjuteknologian avulla.

Ouisharen vakiokävijöihin kuuluvien maailmanparantajien sekä edellä kuvattujen uusien yritysten ja hankkeiden lisäksi lohkoketjusta ovat kiinnostuneet myös perinteiset suuryritykset. Ouisharessa oli paikalla ainakin Microsoftin ja Philipsin edustajia. Myös isot pankin ovat siitä kiinnostuneita, joko oman asemansa menettämisen pelosta tai etsiessään parempia ja halvempia menetelmiä rahansiirtoihin. Lisäksi Nasdaq-pörssi aikoo pian alkaa käyttää lohkoketjuun perustuvaa järjestelmää kirjatakseen kaupat, jotka koskevat yksityisesti omistettuja yhtiöitä.

Miten käy demokratialle, läpinäkyvyydelle ja energiankulutukselle?

Vaikka lohkoketjuteknologian tarjoaa suuria mahdollisuuksia, se ei kuitenkaan ole teknologiana ongelmaton. Tähän mennessä lohkoketjujen mahdollisuuksia on käytännössä pystytty hyödyntämään vain harvoilla aloilla, eikä sovellusalojen laajenemisesta ole vielä vahvaa näyttöä. Eri alojen vanhat toimijat ja toimintatavat voivat harata vastaan kiihkeästikin.

Jotkut näkevät myös lohkoketjuteknologian vain uutena teknologiauskovaisuuden muotona, joka unohtaa asioiden sosiaalisen puolen ja valtapelit. Näiden kriitikoiden mielestä lohkoketjuinto saattaa vain helpottaa varallisuuden keskittymistä kapean eliitin käsiin. Lisäksi koko idea tehdä luottamuksesta vain koodaamisella varmistettava asia tavallaan ohittaa myös perinteisen demokraattisen poliittisen prosessin, mikä ei välttämättä ole niin hieno, houkutteleva ja voimaannuttava ajatus.

Lohkoketjuteknologian puolustajat ovat toista mieltä. Osa heistä ei enää usko välilliseen demokratiaan vaan pitää sitä korruptoituneena. Heidän mielestään toivo on suorassa demokratiassa, joka voi toteutua, kun lohkoketjuteknologian myötä syntyy yksi maailmantietokone. Sitten riittävän monella olisi mahdollisuus suoraan vaikuttaa siihen, millaisia sopimuksia maailmantietokoneessa solmitaan.

Jonkinlainen ristiriita on myös lohkoketjuteknologian luotettavuuden ja omistusten läpinäkyvyyden välillä. Lohkoketjujen tarjoama luotettavuus perustuu hienoon ohjelmointiin ja tietotekniikkaan, mutta se on samalla myös anonyymiä. Esimerkiksi bitcoinien omistajista ei ole nimilistoja vaan niillä voi käydä kauppaa anonyymisti. Myöskään Ethereumin, sen ether-valuutan tai edellä mainittujen DAO-rahakkeiden omistajista ei ole varmaa tietoa.

Myös lohkoketjutekniikan käytöstä koituva energiankulutus on iso haaste. Koska jokainen uusi sopimus tai kryptovaluutan siirto luo aina uuden lenkin pitkään digitaaliseen ketjuun kasvaa käsiteltävien tiedostojen koko. Mitä yleisemmäksi lohkoketjuteknologian käyttö tulee, sitä enemmän kuluu myös lukemattomien netissä olevien tietokoneiden laskentavoimasta lohkoketjujen prosessointiin. Yhteenlaskettuna kaikki tämä laskenta käyttää myös ainakin potentiaalisesti yhä enemmän energiaa. Tässäkin on käynnissä kilpajuoksu energiatehokkaamman teknologian sekä kasvavan tietokonemäärän ja laskentavoiman käytön välillä.

Lohkoketjuoptimistit uskovat ongelmien ratkeavan, kun teknologian käyttö vakiintuu ja sen takana olevia ohjelmia hiotaan. Pessimistit ovat tietysti toista mieltä.

—–

*Ethereumin historia on kuin suoraan elokuvasta. Kanadanvenäläinen ohjelmoinnin ihmelapsiVitalik Buterin alkoi kehittää Ethereum-lohkoketjua vuonna 2013 vain 19-vuotiaana. Vuonna 2014 hän kuvasi Ethereumia ”seuraavan sukupolven kryptovaluutaksi ja hajautetuksi applikaatioalustaksi”. Kehittäjätiimiin tuli pian myös muita ohjelmoijia, esimerkiksi tämän vuoden Ouisharessa esiintynyt Gavin Wood. Kesällä 2014 Ethereum keräsi hyvin nopeasti joukkorahoituskampanjan avulla miljoonien dollarien arvosta pääomaa. Samana vuonna Buterin myös sai Ethereumin kehittämisestä Maailman teknologiapalkinnon. Heinäkuussa 2015 julkaisiin Ethereumin lohkoketjun ensimmäinen lenkki eli ns. genesis-lohko. Vitalik Buterin jätti yliopisto-opintonsa kesken ja muutti Sveitsiin, jossa Ethereum-projektia kehittävät nyt sveitsiläinen Ethereum Switzerland -yhtiö ja voittoa tavoittelematon Ethereum-säätiö. Lisää Ethereumista esimerkiksitäällä.

**Ne lukijat, jotka ovat kiinnostuneita lohkoketjun toiminnan teknisistä yksityiskohdista, voivat tutustua niihin englanniksi esimerkiksi täällä tai suomeksi täällä.