Vieraileva kirjoittaja Pekka Mäkelä: Onko kuluttajista yhteiskunnan uudistajiksi?

Thorstein Veblen - Theory of the leisure class by alexisorloff I http://www.flickr.com/photos/aorloff/4353268909/ I CC-BY license (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0/deed.en) (cropped)

On kulunut 114 vuotta siitä, kun norjalaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen totesi Marxin näkemyksen yhteiskunnan perusristiriidasta vanhentuneeksi. Kirjassaan Theory of the Leisure Class (1899, suom. v. 2002 nimellä Joutilas luokka) Veblen katsoi ihmisen vieraantumisen perustaksi kulutuksen välityksellä käytävän kilpailun, ei tuotantovälineiden yksityisen omistuksen.

Veblenin oivallukseen vaikutti epäilemättä Marxin kuoleman jälkeisten parin vuosikymmenen ajan Yhdysvalloissa jatkunut hyödykkeiden kysynnän, saatavuuden ja valikoiman suorastaan eksponentiaalinen kasvu, jonka itse tuotantovälineiden teollinen valmistus mahdollisti. Työtä tekemättömän yläluokan tavat kerskua varallisuudella olivat alkaneet valua alaspäin: kulutuskilpailu mursi kohtuullisuutta ylläpitäneen moraalisen padon kyltymättömälle tavarannälälle.

Euroopassa työväenliike tunnetusti jakaantui kahtia: vallan sai revisionistinen siipi, joka suostui kompromisseihin pääomapiirien kanssa taatakseen (myös) edustettaviensa jatkuvan vaurastumisen. Sosiaalidemokraattien johdolla luotu hyvinvointivaltio onnistui patoamaan työväenliikkeen radikaalin fraktion leviämisen läntiseen maailmaan ja samalla takaamaan tuotantopääomalle suotuisat toimintaedellytykset.

Jo Veblen havaitsi, että politiikan ohjakset tahtovat luisua ”liikemiehille”, joiden intressit eivät vastaa kansalaisten enemmistön etuja. Kirjailija Günter Grass kuvasi runsas vuosisata myöhemmin vallitsevaa tilannetta Helsingin Sanomien (vuonna 2005) julkaisemassa artikkelissa: ”Parlamentti ei (näin) ole ratkaisuissaan suvereeni. Se on riippuvainen mahtavista työnantajajärjestöistä,pankeista ja konserneista, joita ei koske minkäänlainen demokraattinen valvonta. Lainsäätäjä tekee itsensä naurunalaiseksi. Parlamentista tulee pelkkä pörssin sivukonttori. Demokratia alistuu globaalin, nopealiikkeisen pääoman saneluratkaisuihin.”

Valtion rooli on läntisessä maailmassa minimoitunut uusliberalistisen ideologian voittokulun myötä. Kansallisvaltioon kiinteästi kytketty kansalaisuuden käsite ohenee lähes olemattomaksi siihen liittyvien jäsenetujen huvetessa. ”Kansa  kaikkivaltias” näyttää koostuvan vanhaan satuun nähden käänteisesti keisarilaumasta ilman vaatteita. Korren kantaminen kekoon kerran määrävuosina jättää edustuksellisessa demokratiassa aneemisen kuvan yksilön mahdollisuudesta vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Nyky-yhteiskunnassa kuluttajasta on tullut keskeinen subjekti sanan molemmissa merkityksissä ja ostovoiman käytöstä päivittäinen äänestystapahtuma markkinapaikalla. Holhottuna ja manipuloituna päätöksiään tekevän kuluttajakuninkaan valta näyttää silti yhtä näennäiseltä kuin yksittäisen kansalaisen valta politiikassa.

Kuluttajan valtaistumisesta on kuitenkin näkyvissä merkkejä. Jakamistalouden ja yhteiskulutuksen kaltaiset ilmiöt nostavat esiin tavaroiden ja palvelujen tehostetun käytön omistamisen laiminlyötynä ulottuvuutena. Nykymuodoissaanilmiöissä on kyse lähinnä keskiluokkaisen kuluttajan tavasta hyötyä uuden teknologian mahdollistamasta edullisesta henkilökohtaisten palvelujen saatavuudesta. Nähtäväksi jää, onko kehkeytymässä syvemmälle meneviä käyttöinnovaatioita, joilla olisi yhteiskunnan rakenteita, ihmissuhteita ja ihmisen luontosuhdetta korjaavaa vaikutusta.

Veblen oli monessa suhteessa aikansa lapsi. Muodikkaaseen sosiaalidarvinismiin liittyen hän pani toivonsa teknologian kehitykseen ja korruptiosta vapaaseen teknikko- ja insinööriluokkaan. Kulttuuriviive tarkoitti hänellä instituutioiden, mm. tapojen ja arvojen, laahaamista jäljessä teknologian suomista kehitysmahdollisuuksista. Pettynyt visionääri kuoli vuonna 1929. Samana vuonna pörssiromahdus ajoi maailmantalouden syöksykierteeseen. Siitä selvittiin politiikalla, joka avasi tien päättymättömäksi uskotulle talouskasvulle.

Veblen nosti kuluttajat talouden keskeisiksi toimijoiksi. Olisiko aika kypsä siihen, että (itse)kriittinen kuluttajisto rohkaistuisi ottamaan vastaan tehtävän yhteiskunnallisen uudistuksen avainjoukkona? Tavoitteena voisi olla valtiosta riippumattoman verkostopohjaisen julkisen tilan luominen sellaisten yhteiseksi koettujen asioiden hoitamiseksi, joihin yksityisen käsi ei ylety ja joita byrokratian koura ei tavoita. Pyrkimystä voi kutsua kuluttaja-kansalaisen emansipaatioksi.

Kirjoittaja on vapaa tutkija ja toimittaja, jonka taloussosiologian alaan kuuluva väitöskirja ”Johdatus eheyttävään kulutukseen” ilmestyi kesäkuussa Atenan kustantamana.

Mainokset

Verkkopalvelun yhteiskäytön sujuvuus – tulevaisuuden kilpailuetu?

Verkkopalveluja suunnitellessa käyttäjäksi oletetaan tavallisesti yksilö. Usein tämä on aivan perusteltua, sillä arkielämässä on paljon tilanteita, joissa esittäydymme ja toimimme yksilöinä. Varsinkin jakamistalouden kohdalla oletus ominpäin toimivasta käyttäjästä voi kuitenkin olla ongelmallinen: Tilat, tavarat ja arki ovat usein yhteisiä ja jaettuja. Kun tällaisten yhteisten resurssien ”omistajat” ryhtyvät jakamaan niitä lähipiirin ulkopuolelle, tarvitaan niin yhteisymmärrystä kuin yhteistoimintaakin.

Verkottunutta vieraanvaraisuutta ja käyttäjätilien yhteiskäyttöä käsittelevässä tutkimuksessani haastattelin Couchsurfingin kautta sohvasurffaajia kodeissaan majoittavia pariskuntia, perheitä ja kämppiksiä. Tutkimus toteutettiin kesällä 2012 Yhdysvalloissa. Tutkimukseen osallistuneissa kotitalouksissa verkottuneen vieraanvaraisuuden tarjoamista koordinoitiin yleisesti yhden, yhteisen profiilin kautta.

3169836251_22162b58f5_o

Vaikka Couchsurfing antaa käyttäjille mahdollisuuden profiloitua monihenkiseksi kotitaloudeksi, palvelun tuki käyttäjätilin yhteiskäytölle on rajallinen. Haastattelujen pohjalta yhteiskäyttöön liittyy kolme päähaastetta:

  1. Useamman henkilön esitteleminen yhdessä profiilissa: Miten esitellä selkeästi ja kattavasti sekä koti että siellä asuvat ihmiset?
  2. Vierailuita koskevien neuvottelujen koordinointi: Kuka saa tiedon majoittumispyynnöistä? Kuka päättää kenet kutsutaan? Kuka pitää yhteyttä potentiaalisiin vierailijoihin? Kuka kirjoittaa arviot vierailun jälkeen – ja kenen mielipide niissä ilmaistaan?
  3. Yhdessä kartutetun maineen reilu hyödyntäminen: Jos profiili ei tunnu aidosti yhteiseltä, kenelle hyvästä majoittamisesta karttuva maine kertyy? Onko kaikilla kotitalouden jäsenillä yhtäläinen mahdollisuus hyödyntää sitä?

Jos retoriikkaa mainetaloudesta on uskominen, verkkopalveluiden välittämästä toiminnasta karttuvat digitaaliset jäljet ovat jatkossa yhä suuremmassa roolissa, kun ihmiset arvioivat ja päättävät kenet majoittaa, ketä auttaa, ja kenen kanssa käydä kauppaa. Jos resursseja annetaan käyttöön rahaa vastaan, on ratkaistava myös se, kenen taskuun osallistumisesta saatavat rahat kuuluvat. Jakamistalouden yleistyessä ja arkistuessa käyttäjätilien yhteiskäyttön toimivuus edistää oikeudenmukaisten ja reilujen sosiaalisten rakenteiden luomista ja tukemista.

Jatkossa käyttäjätilin jakavien ihmisten yhteispelin tukeminen voikin olla jakamistalouteen keskittyvälle verkkopalvelulle kilpailuetu. Yhteiskäytön sujuvuus lisää jakamistalouden sosiaalista luistoa ja kannustaa osallistumaan.

Yhteiskäyttöä ja verkottunutta vieraanvaraisuutta käsittelevä artikkelini Account Sharing in the Context of Networked Hospitality Exchange (ennakkoversio pdf-formaatissa) julkaistaan helmikuussa  CSCW 2014 -konferenssissa Baltimoressa, Yhdysvalloissa.

Kuva: http://www.flickr.com/photos/plutor/3169836251/sizes/m/