Vieraileva kirjoittaja Pekka Mäkelä: Onko kuluttajista yhteiskunnan uudistajiksi?

Thorstein Veblen - Theory of the leisure class by alexisorloff I http://www.flickr.com/photos/aorloff/4353268909/ I CC-BY license (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0/deed.en) (cropped)

On kulunut 114 vuotta siitä, kun norjalaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen totesi Marxin näkemyksen yhteiskunnan perusristiriidasta vanhentuneeksi. Kirjassaan Theory of the Leisure Class (1899, suom. v. 2002 nimellä Joutilas luokka) Veblen katsoi ihmisen vieraantumisen perustaksi kulutuksen välityksellä käytävän kilpailun, ei tuotantovälineiden yksityisen omistuksen.

Veblenin oivallukseen vaikutti epäilemättä Marxin kuoleman jälkeisten parin vuosikymmenen ajan Yhdysvalloissa jatkunut hyödykkeiden kysynnän, saatavuuden ja valikoiman suorastaan eksponentiaalinen kasvu, jonka itse tuotantovälineiden teollinen valmistus mahdollisti. Työtä tekemättömän yläluokan tavat kerskua varallisuudella olivat alkaneet valua alaspäin: kulutuskilpailu mursi kohtuullisuutta ylläpitäneen moraalisen padon kyltymättömälle tavarannälälle.

Euroopassa työväenliike tunnetusti jakaantui kahtia: vallan sai revisionistinen siipi, joka suostui kompromisseihin pääomapiirien kanssa taatakseen (myös) edustettaviensa jatkuvan vaurastumisen. Sosiaalidemokraattien johdolla luotu hyvinvointivaltio onnistui patoamaan työväenliikkeen radikaalin fraktion leviämisen läntiseen maailmaan ja samalla takaamaan tuotantopääomalle suotuisat toimintaedellytykset.

Jo Veblen havaitsi, että politiikan ohjakset tahtovat luisua ”liikemiehille”, joiden intressit eivät vastaa kansalaisten enemmistön etuja. Kirjailija Günter Grass kuvasi runsas vuosisata myöhemmin vallitsevaa tilannetta Helsingin Sanomien (vuonna 2005) julkaisemassa artikkelissa: ”Parlamentti ei (näin) ole ratkaisuissaan suvereeni. Se on riippuvainen mahtavista työnantajajärjestöistä,pankeista ja konserneista, joita ei koske minkäänlainen demokraattinen valvonta. Lainsäätäjä tekee itsensä naurunalaiseksi. Parlamentista tulee pelkkä pörssin sivukonttori. Demokratia alistuu globaalin, nopealiikkeisen pääoman saneluratkaisuihin.”

Valtion rooli on läntisessä maailmassa minimoitunut uusliberalistisen ideologian voittokulun myötä. Kansallisvaltioon kiinteästi kytketty kansalaisuuden käsite ohenee lähes olemattomaksi siihen liittyvien jäsenetujen huvetessa. ”Kansa  kaikkivaltias” näyttää koostuvan vanhaan satuun nähden käänteisesti keisarilaumasta ilman vaatteita. Korren kantaminen kekoon kerran määrävuosina jättää edustuksellisessa demokratiassa aneemisen kuvan yksilön mahdollisuudesta vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Nyky-yhteiskunnassa kuluttajasta on tullut keskeinen subjekti sanan molemmissa merkityksissä ja ostovoiman käytöstä päivittäinen äänestystapahtuma markkinapaikalla. Holhottuna ja manipuloituna päätöksiään tekevän kuluttajakuninkaan valta näyttää silti yhtä näennäiseltä kuin yksittäisen kansalaisen valta politiikassa.

Kuluttajan valtaistumisesta on kuitenkin näkyvissä merkkejä. Jakamistalouden ja yhteiskulutuksen kaltaiset ilmiöt nostavat esiin tavaroiden ja palvelujen tehostetun käytön omistamisen laiminlyötynä ulottuvuutena. Nykymuodoissaanilmiöissä on kyse lähinnä keskiluokkaisen kuluttajan tavasta hyötyä uuden teknologian mahdollistamasta edullisesta henkilökohtaisten palvelujen saatavuudesta. Nähtäväksi jää, onko kehkeytymässä syvemmälle meneviä käyttöinnovaatioita, joilla olisi yhteiskunnan rakenteita, ihmissuhteita ja ihmisen luontosuhdetta korjaavaa vaikutusta.

Veblen oli monessa suhteessa aikansa lapsi. Muodikkaaseen sosiaalidarvinismiin liittyen hän pani toivonsa teknologian kehitykseen ja korruptiosta vapaaseen teknikko- ja insinööriluokkaan. Kulttuuriviive tarkoitti hänellä instituutioiden, mm. tapojen ja arvojen, laahaamista jäljessä teknologian suomista kehitysmahdollisuuksista. Pettynyt visionääri kuoli vuonna 1929. Samana vuonna pörssiromahdus ajoi maailmantalouden syöksykierteeseen. Siitä selvittiin politiikalla, joka avasi tien päättymättömäksi uskotulle talouskasvulle.

Veblen nosti kuluttajat talouden keskeisiksi toimijoiksi. Olisiko aika kypsä siihen, että (itse)kriittinen kuluttajisto rohkaistuisi ottamaan vastaan tehtävän yhteiskunnallisen uudistuksen avainjoukkona? Tavoitteena voisi olla valtiosta riippumattoman verkostopohjaisen julkisen tilan luominen sellaisten yhteiseksi koettujen asioiden hoitamiseksi, joihin yksityisen käsi ei ylety ja joita byrokratian koura ei tavoita. Pyrkimystä voi kutsua kuluttaja-kansalaisen emansipaatioksi.

Kirjoittaja on vapaa tutkija ja toimittaja, jonka taloussosiologian alaan kuuluva väitöskirja ”Johdatus eheyttävään kulutukseen” ilmestyi kesäkuussa Atenan kustantamana.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s