Ostossivusto tutki yhteiskäyttöajoneuvojen suosiota Euroopassa

yhteiskauttoajoneuvot_intro_top10

Tekstin on kirjoittanut Online PR Manager Anna-Maria Vuosmala ShopAlike.fi:stä. ShopAlike.fi on laadukas ja monipuolinen ostossivusto, joka tarjoaa helpon tavan ostaa muotia ja lifestyle-tuotteita netissä. Yhdelle sivustolle on kerätty yli sadan verkkokaupan tuotteet naisten, miesten ja lasten vaatteista kodin sisustukseen, kelloista koruihin sekä erä- ja urheiluvarusteista lemmikkientarvikkeisiin. ShopAlike.fi seuraa trendejä ja yhteiskäyttöajoneuvojen yleistyessä he ovat tutkinneet niiden käyttöä.

Tutkimus selvitti: Nämä Euroopan pääkaupungit suosivat eniten yhteiskäytettäviä ajoneuvoja

Yhteiskäytettävät ajoneuvot ovat yleistyneet viime vuosien aikana nopealla tahdilla ympäri maailman jakamistalouden suosion kasvaessa. Asenne ajoneuvokulttuuria kohtaan on kääntymässä vihreämmäksi ja moni miettii yhä tarkemmin omaa hiilijalanjälkeään. Nuoremmalle sukupolvelle auton omistaminen ei ole enää yhtä tärkeä statussymboli kuin se on ehkä ollut aikanaan suurille ikäluokille. Käytäntö on osoittanut, että yksityiskäytössä olevat autot palvelevat vain yhtä henkilöä tai perhettä, kun taas yksi yhteiskäyttöauto palvelee jopa 60 henkilöä. Yhteiskäyttöajoneuvot tuovat myös ratkaisun suurkaupunkien liikenneruuhkiin sekä pysäköintiongelmiin, sillä ajoneuvoa käytetään vain tarvittaessa, eikä se yleensä seiso pysäköitynä pitkiä aikoja.

Vertailusivusto ShopAlike.fi on suorittanut tutkimuksen yhteiskäyttöneuvojen tarjonnasta Euroopan pääkaupungeissa ja selvittänyt kuinka pitkällä kaupungit ovat ekologisessa kehityksessä. Tutkimuksessa on vertailtu yhteiskäyttöautojen, -polkupyörien ja -skoottereiden palveluntarjoajia ajoneuvojen määrään, saatavuuden (määrä/10 000 asukasta kohti) ja edullisuuden (hinta/ensimmäinen tunti) osalta 28 Euroopan pääkaupungissa.

Pariisissa suositaan ajoneuvojen yhteiskäyttöä eniten – Helsinki sijalla 17

Tutkimuksen mukaan Pariisi osoittautui yhteiskäyttöä eniten suosivaksi kaupungiksi, sijoittuen ensimmäiselle sijalle kaikissa kolmessa kategoriassa. Jaetulle toiselle sijalle sijoittuivat Bryssel, Berliini, Varsova, Wien ja Amsterdam, jotka tarjoavat kaikkia kolmea ajoneuvotyyppiä yhteiskäytettäväksi. Ateenasta tai Sofiasta ei taas löydy yhtään yhteiskäytettävää ajoneuvoa.

Helsinki on sijoittunut sijalle 17., joka kertoo ilmiön olevan vielä suhteellisen uusi Suomessa. Skootterit puuttuvat kokonaan tarjonnasta, mikä saattaa johtua osittain hankalista sääolosuhteista. Yhteiskäyttäajoneuvot ovat kuitenkin lisäämässä suosiotaan ja palveluntarjoajia onkin alkanut ilmestymään myös muihin Suomen kaupunkeihin. Vihreämmästä ajattelusta kertovat myös monet uudet hankkeet, kuten pääkaupunkiseudun robottiajoneuvojen saapuminen katukuvaan.

Tutkimuksen tulokset ja tarkemmat tilastotiedot löytyvät täältä.

 

Mainokset

Jakamistaloutta Mindtrek 2016 -tapahtumassa

sekamelska

Tekstin on kirjoittanut ammattijärjestäjä Milla Havanka, joka ylläpitää Mekaselska -blogia. Kirjoitus on julkaistu ensin Mekaselskassa ja se on viimeinen osa kirjoittajan kolmesta Mindtrek 2016 -tapahtumasta kirjoittamastaan postauksesta. Mindtrek on Tampereella jo 20 vuoden ajan järjestetty vuosittainen teknologiakonferenssi, jonka yksi teemoista tana vuonna olivat Älykkäät kaupungit.

Jakamistalous kaupungeissa

Olin Tampereella Mindtrek 2016 -tapahtumassa ja tämä teksti liittyy viimeisen tapahtumassa kuulemaani esitykseen.

Viimeinen kuuntelemani Mindtrekin sessio pidettiin keskiviikkona aamupäivällä. Paneeli käsitteli jakamistaloutta kaupungeissa ja keskusteluun osallistuivat Mia Åkerblom (Linz), Joel Järvinen (Uber Suomi), Pekka Möttö (Tuup.fi), Harri Paloheimo (PiggyBaggy), Johanna Kohvakka (From Waste to Taste) ja Roope Mokka (Demos Helsinki).

Mia Åkerblom jutteli Linzin vanhasta tupakkatehtaasta, jonne on perustettu mm. yhteistyöskentelytiloja. Kimppakyytisovellukset ovat myös suosittuja. Jakamistalouden haasteena on hänen mielestään ihmisten hieman kapeakatseinen ajattelutapa. Esimerkkejä ja malleja muualla hyvin toimivista palveluista kaivataan.

Joel Järvinen esitteli Uberin yksinkertaista toimintaperiaatetta: paina nappia, saat kyydin. Hän muistutti, että auto on yleensä perheen toiseksi suurin investointi, kuitenkin se on käyttämättömänä melkein koko ajan ja tarvitsee parkkitilaa kun ei ole aiheuttamassa liikenneruuhkaa.

Pekka Möttö kertoi startupistaan Tuupista. Sen tarkoituksena on tehdä eri liikkumismuotojen yhdistämisestä helppoa. Sovelluksessa on älykäs reitin suunnittelu ja digitaalinen lippukioski. Siitä voisi ostaa yhtä lailla tutun yksittäislipun bussiin kuin lomakuljetukset bussilla ja veneellä saarimökille.

Harri Paloheimo aloitti muistelemalla PiggyBaggyn syntytarinaa. Hänen piti viedä autottomana mikroaaltouuni korjaukseen. Siinä uunia ikeakassilla raahatessaan ja käytännöllisesti katsottuna tyhjiä ohiajavia autoja vilkuillessaan hän mietti, että täytyy olla tehokkaampi tapa hoitaa asia. Syntyi tavaroiden kimppakyytipalvelu PiggyBaggy.

Yrityksellä (CoReorient Oy) on muutakin meneillään. Älykontti toimii kylätilana, jonka avulla voidaan toteuttaa asukkaille paikallispalveluita. Kylätilaan voisi tilata kotiinkuljetuksia ja pidentää liikkeiden aukioloaikoja. Nyt menossa on kiertotalouspilotti Liiteri, jossa K-raudan työkaluja voi vuokrata, jopa kotiin kuljetettuna.

mekaselska-mindtrek2016-12

Johanna Kohvakka

Johanna Kohvakan vetämä kiertotaloushanke From Waste to Taste taistelee ruokahävikkiä vastaan. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on perustettu ruoankierrätyskeskus ja hävikkiruokaravintola Loop. Hävikkiruokahan on täysin syömäkelpoista ruokaa, joka ei vain tule syystä tai toisesta syötyä. Ravintolassa siitä tehdään korkealuokkaisia annoksia ammattikokkien johdolla – kunkin päivän menu on vain yllätys. Hankkeen tarkoituksena on myös työllistää vaikeasti työllistyviä ihmisiä kuten maahanmuuttajia ja pitkäaikaistyöttömiä.

Hävikkiruoan syntyyn olemme me ruokakaupassa asioivat kuluttajat osin syyllisiä: otamme hedelmätiskistä mieluummin sen keltaisen kuin pilkullisen banaanin, luulemme virheellisesti parasta ennen -päiväyksiä viimeisiksi käyttöpäiviksi.

Kauppiaat suhtautuvat nykyään positiivisesti hävikkiruoan hyötykäyttöön. Aiemmin vastuukysymys oli epäselvä, mutta Eviralla on nyt selkeämmät ohjeet ruoka-avun käytöstä ja hävikkiruoka saadaan tehokkaammin hyödynnettyä. Imagon kohenemisen lisäksi jätemäärän väheneminen säästää rahaa.

mekaselska-mindtrek2016-13

Roope Mokka

Roope Mokka Demos Helsingistä pohti esityksessään jakamistalouden syitä ja seurauksia ja käski kaupunkien ymmärtää viisi asiaa:

* kaupungit ovat innovaatioalustoja – mutta painopisteen tulee olla ihmisissä ja kokeiluissa, ei teknologiassa
* alustayhtiöt eivät ole kaikki samanlaisia – sellaisia tulee tukea, joita käyttäjät hallinnoivat, jotka mahdollistavat ihmisten kohtaamisia ja joilta ei voi sulkea ketään pois
* arvoa luodaan käytöllä, ei tuotannolla – ei tule tuottaa jatkuvasti uusia taloja ja rakennuksia vaan käyttää paremmin jo olemassaolevia
* kaupunki jakaa jo nyt – kadut, elokuvateatterit jne ovat jakamistalouden muotoja
* kaupungista tulee alusta – mutta meidän tulee päättää millainen siitä tulee, etteivät koodarit ehdi ensin

Kaupungin ja asukkaiden yhteisten kokeilujen tulee johtaa aitoihin toimintatapojen ja sääntöjen muutoksiin, ei jäädä vain puheen tasolle.

Hyvä lukija, jos osallistut johonkin jakamistaloutta käsittelevään tapahtumaan ja haluat kirjoittaa siitä blogipostauksen, julkaisemme kirjoituksesi mielellämme Jakamistalous.fi -blogissa. Blogia tuotetaan vapaaehtoispohjalta, eikä kirjoittamisesta ikävä kyllä makseta palkkiota. Ota yhteyttä

Lue myös:
* Mindtrek 2016, päivä 1: Kiertotalouden välttämättömyys, kyberuhkien ajan kotivara ja ihan oikea kyborgi
* Mindtrek 2016, päivä 2: Pokemon GO, älykkäät kaupungit ja innovaatiokeskukset

Jakamistalous ja verotus – mahdoton yhtälö?

pyorailija_wolt

Artikkelin ovat kirjoittaneet tutkija Maija Faehnle Helsingin yliopistosta ja Suomen ympäristökeskuksesta, tutkija Hilma Immonen Ammattikorkeakoulu Arcadasta, tutkija ja dosentti Pasi Mäenpää Helsingin yliopistosta, yliopettaja ja dosentti Mats Nylund Ammattikorkeakoulu Arcadasta, tutkija ja Kulttuurituotannon tutkinto-ohjelman tutkintovastaava Tomas Träskman Ammattikorkeakoulu Arcadasta. Teksti on julkaistu ensin sivulla Sitra.fi.

Jakamistalous ja verotus – mahdoton yhtälö?

Jakamistalous tuo julkiselle hallinnolle haasteita, joista suurimpiin kuuluu verotus. Miten jakamistaloutta tulisi verottaa, jotta turvattaisiin oikeudenmukainen veronkanto, joka ylläpitää verokertymää ja samalla edistää jakamistalouden myönteisiä puolia?

Jakamistalous tuo mukanaan kutkuttavia lupauksia uusista liiketoimintamalleista, jokaisen lompakolle sopivista palveluista sekä ympäristöystävällisemmästä ja yhteisöllisemmästä yhteiskunnasta. Yksi lupausten täyttymisen jarruttajista on verolainsäädäntö, jota ei ole suunniteltu jakamistaloutta ajatellen. Selvitimme tilannetta pääasiassa haastatteluihin perustuvassa tutkimustyössämme (Faehnle ym. 2016). Työn perusteella jakamistalous tuo verotuksen näkökulmasta ainakin neljä keskeistä haastetta:

  1. Silpputulojen verotus aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tuo verotuloja. Jakamistaloudessa syntyy paljon pieniä tulovirtoja, joiden käsittely on työlästä. Verottajan toiminnan ei pitäisi tietenkään jäädä tappion puolelle. Verovalvontaa tuskin voidaan myöskään ulottaa tehokkaasti pieniin tulovirtoihin, kun niitä syntyy kenellä tahansa ammatista tai muusta taloudellisesta toimeliaisuudesta riippumatta.
  2. Silpputulojen ilmoittaminen on työlästä, jolloin syntyy harmaata taloutta. Pienten maksujen ja tulojen ilmoittaminen on vastaavasti työlästä työn teettäjille ja tulonsaajille. Vähäisyyden takia niiden ilmoittamista ei ehkä pidetä tärkeänä. On myös epätietoisuutta siitä, mikä on veronalaista toimintaa ja mikä ei. Arvonlisäverorajaa luullaan joskus veronalaisuuden rajaksi. Valvonnan puute altistaa jatkamaan harmaata toimintaa.
  3. Ilmoittamisen työläys viestii byrokratiasta, mikä voi rapauttaa yleistä veromoraalia ja ehkäistä taloudellista toimeliaisuutta. Kansalaiset kokevat suomalaisen sääntely-ympäristön ja viranomaistoiminnan vaativana ja kankeana, etenkin suhteessa uusien digitaalisten palvelujen, ”appien”, helppouteen ja näppäryyteen. Byrokratian pelkoa on enemmän kuin todellista byrokratiaa. Jälkiverojen ja etuuksien menetyksen pelossa saatetaan joko vähentää taloudellista toimeliaisuutta – myös verovapaata sellaista – tai valita tietoisesti pimeän toiminnan linja. Jakamistalouteen usein liittyvän eetoksen mukaan ihmisten on voitava toimia keskenään ilman valtion häiritsevää väliintuloa. Verohallinnon linjaus aikapankeissa tapahtuvan vaihtotyön verotuksesta vuonna 2013 vähensi myös edelleen verovapaan vaihdon määrää.
  4. Verkkopalveluja tarjoavat yritykset maksavat veronsa muualle. Ylikansallisten yhtiöiden harjoittama verosuunnittelu ei ole jakamistalouden tuoma ilmiö, mutta jakamistalous näyttää yleistävän ilmiötä. Tietojärjestelmäalustaan pohjautuva yritystoiminta on rakenteeltaan keveä organisoida verotusta minimoiden. Lisäksi alustatalouden luonteeseen kuuluu, että se häiritsee tai uhkaa jopa tuhota eli disruptoida kokonaisia elinkeinoaloja, joista taksiliikenne ja majoituspalvelut ovat ensimmäisiä esimerkkejä. Tällöin verotuksellisesti kotimaiset elinkeinot voivat siirtyä verotuksen ulottumattomiin. Digitalous myös automatisoi työtä, jolloin työtulot ja niistä kannettavat verotulot vähenevät. Lisäksi nousevan digitalouden epäillään myös olevan muuta taloutta yleisemmin harmaata. Euractiv.com -sivuston mukaan Euroopassa toimii noin 715 000 verkkokauppaa, mutta esimerkiksi Ranskan verohallintoon niistä on rekisteröity alle 1 000.

Mahdollisia ratkaisuja

Joissakin maissa on käytössä tai suunnitteilla malli, jossa pienet tulot ovat verovapaita, kuten Suomessa ovat marjojen ja sienten sekä koti-irtaimiston myyntitulot (5 000 euroon asti). Vapauttaminen poistaisi pienimuotoisen harmaan talouden ja valtaosan silpputulojen verottajalle aiheuttamasta työmäärästä sekä kannustaisi taloudelliseen toimeliaisuuteen ja vahvistaisi jakamistalouden elinkeinojen kehitystä Suomessa. Valtiovarainministeriön mukaan pienten tulojen (esim. 3 000 euroon asti) vapauttaminen veronalaisuudesta merkitsisi kuitenkin hyvin merkittävää lovea verokertymään, joten se ei ainakaan nykyisessä valtiontalouden tilanteessa vaikuta realistiselta näkymältä. Verojärjestelmämme periaatteita ovat yksinkertaisuus ja neutraalius, joiden kanssa verovapaus tietyssä tulolajissa tai verotuksen käyttäminen kannustimena toimeliaisuuteen eivät ole linjassa.

Verotusjärjestelmän kannalta toimivampi ratkaisu voisi olla palvelujen vaihtoa tarjoavien alustojen ylläpitäjien velvoittaminen ilmoitusvastuuseen niiden käyttäjien tuloista ja menoista. Velvoittaminen vahvistaisi Euroopan Komission linjaa, jonka mukaan jakamis- (tai yhteistyö)talouden alustojen tulee tehdä yhteistyötä verottajan kanssa pitämällä taloudellisesta toiminnasta kirjanpitoa ja helpottamalla veronkeruuta.

Airbnb:n ja Uberin tapaisten yritysten kohdalla ilmoitusvelvollisuus vaikuttaa luontevalta, koska ne ovat isoja yrityksiä. Esimerkiksi San Franciscon kaupunki on velvoittanut Airbnb:n maksamaan majoitusveroa ja pitämään kirjanpitoa, josta vuokrausten oikeellisuus voidaan tarkistaa (Miller 2016).

Ilmoitusvelvollisuutta harkittaessa tulee kuitenkin vastaan jakamistalouden toimijoiden moninaisuus. Pienten kasvuyritysten ja jakamistalouden ruohonjuuritoimijoiden kohdalla ilmoitusvelvollisuus voisi ehkäistä toimintaa ja rapauttaa sen luonnetta. Ääripäätä tässä suhteessa edustavat REKO-lähiruokarenkaat, joiden koko toimintalogiikka ja toimintaa kannatteleva luottamuksellisuus perustuvat siihen, että ryhmien ylläpitäjät eivät saa toimestaan korvausta eivätkä juridisesti vastaa ryhmän toiminnasta vaan ainoastaan kohtauttavat ruoan tuottajat ja kuluttajat omine vastuineen.

Toteutuakseen mielekkäästi pienimuotoisten alustatoimijoiden ilmoittamisvelvollisuus edellyttäisi ilmoittamisen helpottamista. Tähän ratkaisu olisi automatisoitu verkkopalvelu, joka ohjaa maksutiedot jopa reaaliaikaisesti suoraan verottajalle (ja muille, kuten työeläkeyhtiöille). Tällaiseen kannustaa Euroopan Komissiokin mainitessaan Virossa kehitteillä olevan ”Über appin” hyvänä esimerkkinä palvelualustan ja veroviranomaisen yhteistyöstä (A European Agenda for Collaborative Economy s. 14).

Verojärjestelmän toimivuuden tarkastelussa tulee pohdittavaksi, miten arvioida etuja ja haittoja yhtäältä säännösten yksinkertaisuuden kannalta ja toisaalta niiden moninaistamisen tarpeen kannalta, jota toimijoiden erilaisuus edellyttää. Yksinkertaisella yhteisellä verotuskäytännöllä voidaan tuskin samanaikaisesti turvata verojen saamista isoilta yrityksiltä sekä mahdollistaa REKO-renkaiden tyyppistä toimintaa. Toimijasta riippuvaisen verokohtelun harkitseminen taas tuo kysymyksiä kilpailulainsäädännön kannalta.

Jos toimijoita voidaan verottaa eri tavoin, verotus voi toimia välineenä alueiden ja palvelutarjonnan kehityksen ohjaamisessa. Esimerkiksi yksityisissä majoituspalveluissa suurilla volyymeilla operoivien toimijoiden verottaminen pieniä ankarammin voi olla keino hillitä kokonaisten talojen ”hotellistumista” (Katz 2015). Soulissa on ehdotettu verohelpotuksia uskonnollisille yhteisöille, jos ne avaavat tilojaan julkiseen käyttöön (CCKorea & Bora Jung 2015). Kohdennetuilla verohelpotuksilla on mahdollista esimerkiksi helpottaa uusien pienten paikallisten palvelujen syntymistä. Jos näkökulma on verotulonmenetysten torjumisessa, suurten yritysten osalta yksi keino voi olla haittaveron tyyppisen maksun periminen alustoilta niiden toiminnasta aiheutuvien verotulonmenetysten kattamiseksi (Miller 2016).

Suomessa valtiovarainministeriö valmistelee vuonna 2019 avattavaa kansallista tulorekisteriäkokoamaan ensin kansalaisten palkkatiedot ja myöhemmin etuudet yhteen paikkaan. Sen odotetaan helpottavan etenkin yritysten hallinnollista taakkaa, tuovan helpotusta pienten tulojen ja etuuksien byrokratiaan sekä mahdollistavan tulojen ja etuuksien yhteensovittamisen, lyhytaikaisen työn houkuttavuuden lisäämisen ja reaaliaikaisen verotuksen ja sosiaaliturvan. Kansalaisille tulorekisteri voisi tuoda helpotusta käyttäjäystävällisenä palveluna, jossa voisi tarkistaa tulonsa ja yksityishenkilönä maksamansa palkat ja helposti arvioida tulonhankinnan kannattavuutta.

Toinen jakamistalouden hallinnointiin kehitettävä väline voisi olla vapaaehtoistyön portaali, jollaista vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittänyt työryhmä ehdottaa raportissaan (pdf). Portaali voisi toimia paikkana löytää apua myös laajemmin jakamistaloudessa esiin nouseviin verotuskysymyksiin.

Lisäksi voisi pohtia mahdollisuuksia luoda jakamistalouden verotuksesta muulle verotukselle rinnakkainen tai sisäkkäinen malli valtiomonopolistisen rahapelitoiminnan tapaan. Siinä paikallisen jakamistalouden verotulot ohjattaisiin esimerkiksi kriisirahastoon, paikallisiin hankkeisiin tai kansalaistoimintaan (ks. Mäenpää 2011, 171–174). Näin verotus tukisi toiminnan yleishyödyllisyyttä ja tukeutuisi ”aidon jakamistalouden”  henkeen.

Verotuksella vauhtia hyvinvointimallin uudistamiseen?

Jakamistalouden verotuksen pohtiminen on monia koskettavana myös tilaisuus aktivoida laajempaa yhteiskunnallista keskustelua julkisen hallinnon sopeutumisesta jakamistalouteen. Ryhtyisikö verohallinto veturiksi, joka yhdessä jakamistalouden monien toimijoiden kanssa innostaa muita hallinnonaloja ja avaa niille tietä löytää tapoja mukautua? Ottaisivatko eduskunnassajakamistalouden edelläkävijäksi ryhtynyt tulevaisuusvaliokunta ja verohallinto yhdessä visiokseen olla jakamistalouden kehittämisen laajasti halutuimmat yhteistyökumppanit?

Verotuksen kehittäminen voisi osaltaan sysätä eteenpäin suomalaisen ja pohjoismaisen hyvinvointimallin uudistamista jakamistalouden tuomia mahdollisuuksia hyödyntäväksi. Voisiko Suomi ryhtyä eurooppalaiseksi edelläkävijäksi kokeiluissa, joilla selvitetään erilaisten verotusratkaisujen toimivuutta jakamistaloutta hyödyntävän hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa paitsi verokertymän turvaamisen,  myös ”aidon jakamistalouden” hengen ja pienten vertaistoimijoiden kannustamisen näkökulmasta?

Lisää keskusteltavaa ja lähdeviitteet julkaisussa:

Faehnle, Maija, Immonen, Hilma, Mäenpää, Pasi, Nylund, Mats ja Träskman, Tomas. 2016.Jakamistalous ja verotus: Eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun.  Arcada Working Papers 4/2016.

Kirjoittajat:

Maija Faehnle, tutkija, Helsingin yliopisto ja Suomen ympäristökeskus
Hilma Immonen, tutkija, Ammattikorkeakoulu Arcada
Pasi Mäenpää, tutkija, dosentti, Helsingin yliopisto
Mats Nylund, yliopettaja, dosentti, Ammattikorkeakoulu Arcada
Tomas Träskman, tutkija, tutkintovastaava Kulttuurituotannon tutkinto-ohjelma, Ammattikorkeakoulu Arcada

 

Sopisiko yhteiskäyttöauto minulle?

Avaa puhelimella 1024x761 v3

Esimerkiksi 24Rentin yhteiskäyttöauton saa ajoon helposti. Ovet napsahtavat auki omalla puhelimella avainten odottaessa kuljettajaa hansikaslokerossa.

Esimerkiksi 24Rentin yhteiskäyttöauton saa ajoon helposti. Ovet napsahtavat auki omalla puhelimella avainten odottaessa kuljettajaa hansikaslokerossa.
Monelle oma auto on välttämätön liikkumisen muoto, sillä julkinen liikenne ei vielä täysin vastaa kaikkiin liikkumisen tarpeisiin erityisesti pk-seudun ulkopuolella. Tästä huolimatta yhä useampi pyrkii muuttamaan omia liikkumistottumuksiaan tavoitteenaan ympäristöystävällisempi tapa liikkua, terveydelliset kannustimet tai yksinkertaisesti kustannusten karsiminen etsimällä vaihtoehtoja omalle autolle.

Esimerkiksi pk-seudulla käytetään enenevissä määrin julkista liikennettä ja yksityisautoilun määrä laskee tasaisesti. Helsingin liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä tuhatta asukasta kohden on laskenut jopa yhdeksän prosenttia vuoteen 2007 verrattuna. Vaihtoehtoja yksityisautoilulle on useita, joista yksi on maailmanlaajuisesti 52 prosentin vuosivauhtia kasvava yhteiskäyttöautoilu.

Yhteiskäyttöauto ei ole perinteinen vuokra-auto

Yhteiskäyttöautoilua verrataan usein autovuokraukseen, sillä palveluista löytyy samankaltaisuuksia. Siinä missä perinteinen auton vuokraus tulee tutuksi lomamatkoilla ja satunnaisena käyttönä, on yhteiskäyttöauto tarkoitettu yhdeksi liikkumisen vaihtoehdoksi päivittäisessä arjessa. Yhteiskäyttöautoilija hoitaa auton varaamisen verkossa tai mobiilissa ja ottaa sen itsenäisesti käyttöön mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Käyttöaika on yleensä muutamia tunteja poiketen suuresti vuokraamoiden vuorokausista tai viikoista.

Yhteiskäyttöautot löytyvät läheltä käyttäjäänsä – kodin vierestä, liikenteen solmukohdista tai työpaikan parkkipaikalta. Yksi yhteiskäyttöauto palvelee jopa 50 käyttäjää ja sen on eri tutkimuksissa laskettu poistavan 8-25 yksityisautoa pois kaduilta. Esimerkiksi 24Rentin yhteiskäyttöautopalvelussa on huomioitu myös ympäristöasiat. Yhteiskäytössä olevat autot ovat uusia, vähäpäästöisiä tai täysin päästöttömiä ja jopa huoltotoimissa otetaan huomioon ekologisuus – autoja ei esimerkiksi pestä jokaisen varauksen jälkeen.

Autoilun todelliset kustannukset vaikeita hahmottaa

Yhä useammin oma liikkuminen muodostuu useista erilaisista liikkumistavoista. Yhteiskäyttöautot, julkinen liikenne, kävely, kimppakyydit ja pyöräily muodostavat yhtenäisen paletin, josta kannattaa valita omaan tarpeeseen kulloinkin parhaiten sopiva liikkumistapa. Oman auton ostoa kannattaa miettiä erityisen tarkkaan erityisesti siitä aiheutuvien kustannusten osalta jos oma ajotarve on vähäistä tai kovin satunnaista.

Kustannuksista tulevat ensimmäisenä mieleen hankinta- ja polttoainekustannukset, mutta auto verottaa kukkaroa näiden lisäksi myös muutoin. Laskelmissa tulee huomioida myös auton arvon lasku, vuotuiset käyttömaksut, pääoman korot, vakuutukset, pesut ja ylläpito, huollot ja pysäköintikustannukset. Kokonaissumman selvittyä kannattaa suhteuttaa se siihen, että tutkimusten mukaan kallis investointisi seisoo parkkipaikalla odottamassa käyttöä 95 % ajasta.

Kokonaiskustannusten arvioinnin vaikeudesta kertoo se, että rahoitusyhtiö Santanderin teettämässä tutkimuksessa autonomistajat arvioivat käyttävänsä autoon alle 500 euroa vuodessa vaikka todellisuudessa pelkästään kuukausikustannukset voivat kohota yli 500 euron.

Käyttö syntyy aidosta tarpeesta

Yhteiskäyttöauton parhaita puolia ovat ne, että valittavana on ympäri vuorokauden omaan tarpeeseen sopiva auto – oli kyse sitten henkilöautosta, sähköautosta tai pakettiautosta suurempaan kuljetustarpeeseen. Yhteiskäyttöautoilija maksaa esimerkiksi 24Rentin yhteiskäyttöautosta vain todellisen käyttönsä mukaan ja vapautuu perinteisistä autonomistajan velvollisuuksista ja kiinteistä kuukausikustannuksista. Vaivattomuuden ja kustannussäästöjen lisäksi yhteiskäyttöautoilu tuo mukanaan myös käyttömukavuuksia. Osa autoista löytyy lämpimistä pysäköintihalleista ympäri vuoden ja osassa keskustan henkilöautoista on pysäköintilupa, joka oikeuttaa pysäköimään ilmaiseksi asukaspysäköintipaikoilla myös oman ajon aikana. Yhteiskäyttöauto onkin parhaimmillaan lyhyessä asiointiajossa eikä seistessään käyttämättömänä parkkipaikalla.

Suomessa yhteiskäyttöautoja tarjoavat: 24Rent, City Car Club ja EkoRent.

Tämän postauksen on kirjoittanut Elina Törmä, joka toimii markkinointi- ja myyntikoordinaattorina 24Rentissä.

Lähteet:
Impulssi, LVM
Helsingin Sanomat
Aamulehti

Sähköautojen joukkorahoituskampanja käynnissä!

EkoRent
Pääkaupunkiseudulla vuodesta 2014 toiminut EkoRent kerää joukkorahoitusta kahden uuden palvelupisteen avaamiseen.

Yhteiskäyttöautot ovat tärkeä osa jakamistaloutta ja sähköautot vähentävät autoilun ympäristökuormitusta merkittävästi. Suomeen on rekisteröity alle tuhat sähköautoa, ja syy lienee autojen suhteellisen korkea ostohinta. Käyttökulut ovat kuitenkin perinteistä bensa- tai diesel-mallia alhaisemmat. Joukkorahoituksen avulla haetaankin nyt käyttäjiä ja rahoituskierrokselle osallistuvat saavat vastikkeeksi edullista ajoaikaa.

Ensimmäisen kampanjaviikon aikana saatiin kasaan jo lähes neljännes tarvittavasta rahoituksesta. Koko kampanja-aika on kuusi viikkoa. EkoRentin perustaja Juha Suojanen kertoo, että suurin haaste itse kampanjan tekemisessä oli viestinnällinen: Miten saadaan asia esitettyä mahdollisimman yksinkertaisesti, kiteytetyssä ja selkeässä muodossa. Promovideon tekoon haettiin ulkopuolista apua.

Käsillä olevassa kampanjassa rahoitetaan siis tuntipohjaista vuokrauspalvelua sekä tarjotaan yrityksille näkyvyyttä EkoRent autoissa. Tämän lisäksi EkoRent tarjoaa avaimet käteen -yhteiskäyttöpalvelua taloyhtiöille ja yrityksille. Juha Suojasen mukaan kaavoituksessa olisi vielä paljon kehitettävää, jotta parkkipaikkoja ei tarvitsisi rakentaa uudiskohteisiin rakennettavien asuinneliöiden suhteessa. Asunnoista tulee sitä kalliimpia, mitä enemmän pääomaa joudutaan sitomaan parkkipaikkoihin. Uutta ostajaa voisi parkkipaikan sijaan kiinnostaa enemmän taloyhtiö, jolla on jo valmiiksi käytössä autojen yhteiskäyttöpalvelu.

Juhan vinkit joukkorahoituskampanjan tekijöille ovat seuraavat:
1. Etsi asiakkaitasi yhdistäviä asioita.
2. Rakenna vastikkeet sopiviksi.
3. Tee myyntimateriaali ja aloita ennakkomarkkinointi hyvissä ajoin.
4. Hyödynnä kaikki omat kontaktisi ja uskalla tavoitella uusia.

Voit osallistua EkoRentin kampanjaan täällä ja täällä!

Suunta kohti jakamistaloutta

Cop-15 climate meeting in Copenhagen, Denmark by Greenpeace Finland I http://www.flickr.com/photos/greenpeacefinland/4179097613/ I CC-BY license (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0/deed.en) (cropped)

Joulukuussa 2009 maailman johtajat kokoontuivat Kööpenhaminaan päättämään yhteisistä toimista ilmastonmuutoksen uhkaa vastaan. Tein tuolloin töitä Sitran Energiaohjelmassa, jossa tavoitteena oli saada suomalaisten energiankulutus ja ilmastopäästöt laskuun. Toivoin Kööpenhaminassa tehtävien päätösten antavan lisäpotkua myös Energiaohjelman tavoitteille. Lopputulos oli kuitenkin surkea. Lue loppuun